Metsä Boardin Simpeleen kartonkitehtaan uudistustyöt Rautjärvellä ovat alkaneet. Ensimmäisenä tehtävänä on kartonkikoneen uusiminen, yhtiö tiedottaa.
Yhtiö kertoo päivittävänsä kartonkikoneen osia kartongin laadun parantamiseksi ja fossiilipäästöjen vähentämiseksi tuotannossa.
Metsä Board sopi laitekaupoista jo kesäkuussa. Koneen uusiminen maksaa noin 60 miljoonaa euroa.
Suurin osa töistä tehdään tehtaan huoltoseisokin aikana syyskuussa 2025. Koneen on tarkoitus olla käytössä saman vuoden lopulla.
Osa suurempaa investointipakettia
Yhtiö kertoi maaliskuussa käynnistävänsä Simpeleen ja Kyrön kartonkitehtaillaan yhteensä 250 miljoonan euron investointiohjelman.
– Ilman Metsä Boardin investointia kartongin valmistus Simpeleellä olisi todennäköisesti päättynyt vuoteen 2030 mennessä, Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila kertoi keväällä.
Rautjärven elinympäristölautakunta hyväksyi tehtaan alueen asemakaavan muutoksen jo maaliskuussa.
Metsä Board toteuttaa investoinnit vaiheittain seuraavan kymmenen vuoden aikana. Suunnitelmissa on muun muassa kokonaan uusi voimalaitos.