Kuutostie ei tuo matkailijoita Kiteelle entiseen malliin

Matkailu Itä-Suomessa kärsii yhä venäläismatkailijoiden häviämisestä, kun itäraja suljettiin. Kitee houkuttelee nyt matkailijoita kotimaasta ja Euroopasta.

Soutuvene kumollaan järven rannalla, on syksy.
Kiteen matkailuvaltti on järviluonto ja kirkkaat vedet. Kuva Puruveden rannalta Kesälahdella. Kuva: Marja-Liisa Kämppi / Yle
  • Marja-Liisa Kämppi

Kuutostien liikennevirta ei riitä pitämään pystyssä kaikkia valtatien varren matkailuyrityksiä Kiteellä.

Pajarinhovin kylpylä Puhoksessa teki konkurssin vuosi sitten. Taustalla vaikuttivat koronapandemia, energiakustannusten nousu ja venäläisten matkustuksen tyrehtyminen Suomeen.

Jäljelle jäänyt matkailukeskus jatkaa lähinnä suomalaisten kävijöiden varassa.

Kesälahdella ovet ovat kiinni Karjalan kievarissa, johon kuuluivat hotelli, ravintola ja lomakylä Puruveden rannalla.

Paikka oli myynnissä nettihuutokaupassa perjantaihin asti, mutta tarjoukset jäivät mataliksi.

Myös vuonna 2010 aloittanut taukopaikka Kuutoskuppi valtatien varrella Tolosenmäessä on kiinni.

Venäläisten matkailijoiden häviäminen ei ole ainoa, mutta merkittävä syy monien matkailuyritysten hiljenemiseen Kiteellä.

Venäläismatkailijoiden häviäminen jätti ison loven

Liikenneverkon merkitys Kiteelle on iso, sillä valtatien lisäksi rautatieliikenne Pohjois-Karjalan ja Helsingin välillä kulkee Kiteen kautta.

– Valtatien merkitys on ollut vuosikymmenet erittäin merkittävä. Valtaosin meidän kärkiyritykset ovat sijoittuneet kuutostien varteen, Kiteen elinkeinopäällikkö Risto Hiltunen myöntää.

Hiltunen arvioi, että matkailu työllistää edelleen Kiteellä vähintään kymmeniä ihmisiä. Venäläisten pois jäännin korvaaminen kestää kuitenkin vuosia.

– Täällä on monta yritystä, joilla oli parhaimmillaan 30–40 prosenttia venäläisten asiakkaiden osuus, Hiltunen kertoo.

Keski-Karjalan matkailuyritykset ovat rajan sulkeuduttua hakeneet uusia asiakkaita muista maista ja pyrkineet lisäämään kotimaan matkailuvirtoja. Hiltusen mukaan Kiteelle on saapunut turisteja Suomen lähimmistä EU-maista sekä muun muassa Keski-Euroopan saksankielisistä maista.

Business Joensuun kokoaman talouskatsaus 2/24 mukaan edistystä onkin tapahtunut. Keski-Karjalan kuntien majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto näyttää tammi-kesäkuulta 6,2 prosenttia plussaa verrattuna alkuvuoteen 2023.

Kiteen matkailuvaltti on järviluonto ja kirkkaat vedet, mutta kaupunki haluaa nostaa esiin myös kulttuurikohteita kuten Nightwish-näyttelykeskusta sekä monipuolista moottoriurheilukeskusta. Matkailun uusista suunnitelmista elinkeinopäällikkö Hiltunen mainitsee pyöräilyreittien laatimisen Keski-Karjalaan.