Sijoittaja osti vanhusten vuokratalot Lohtajalla ja Marinkaisissa: seniorien sekaan muuttaa myös lapsiperheitä

Rivitalot hankkinut kiinteistösijoittaja haluaa asuttaa myös syrjäkyliä. Yhdistyksen kohtaloksi koituneet suuret kulut eivät häntä hirvitä.

Valkoinen rivitalo taustalla, etualalla "Kurkikartano" -kyltti.
Uusi omistaja on varautunut tilanteeseen sähkösopimuksen vaihtamisella, eikä talojen hankkiminen arveluta. Kuva: Raila Paavola / Yle
  • Iina Kluukeri

Keväällä konkurssiin ajautuneen vanhustentaloyhdistyksen rivitalot Kokkolan Lohtajalla ja Marinkaisissa eivät jää tyhjilleen, vaan tulevat jälleen asuinkäyttöön.

Kokkolainen kiinteistösijoittaja Jouni Kakkuri näki hyväkuntoiset talot kelpo sijoituskohteina. Marinkaisten Joutsenrannasta hän maksoi 30 100 euroa, ja Lohtajan Kurkikartanon hinnaksi tuli 15 000 euroa. Asuntoja niissä on yhteensä 31.

Asuntoihin on tulossa myös lapsiperheitä, vaikka ensisijaisesti niitä tarjotaan senioreille.

Marinkaisten Joutsenrannan 15 asunnosta lähes kaikki on jo varattu. Varaajista reilut puolet on senioreita, loput perheellisiä.

Kakkuri perustelee kohteiden ostoa myös sivukylien asuttamisella. Hän on itse asunut sivukylillä lähes koko elämänsä.

– Kokonaisuutta on myös helpompi hallita, kun yhdessä rakennuksessa on enemmän asuntoja kuin että ne olisivat maantieteellisesti hajallaan, sanoo ennestäänkin vuokra-asuntoja eri puolilta Suomea omistava Kakkuri.

Vasemmalla nojatuolissa istuu uuden omistajan työntekijä Kirsi Kakkuri, vasemmalla Kurkikartanon asukas Kaarina Seikkula.
Uuden omistajan työntekijä Kirsi Kakkuri ja Kurkikartanon asukas Kaarina Seikkula vaihtoivat kuulumisia kiinteistön yhteistiloissa. Kuva: Raila Paavola / Yle

Toive yhteisöllisyydestä

Lohtajan Kurkikartanossa asuva yli 90-vuotias Kaarina Seikkula ottaa tyytyväisenä vastaan uudet vuokranaapurit. Hän asuu yhä yhteisöllisen asumisen asunnossa, jonka vanhustentaloyhdistys on hänelle aikanaan vuokrannut.

Talon 16 asunnosta kuusi on varattu, ja lapsiperheitäkin on alustavien suunnitelmien tulossa.

– Toivottavasti elo täällä rivitalossa jatkuisi yhteisöllisenä. Tulisiko lapsiperheitä tummujen sekaan? Voishan se on olla erilaista heillekin, kuunnella meidän juttuja, pohtii Seikkula.

Lisää: Konkurssipesä sai Lohtajan vanhustenkotiyhdistyksen rivitaloista vain kymppitonnien tarjoukset, toisesta syntyy kaupat

Uusi omistaja ei pelkää kuluja

Vanhustentaloyhdistys kaatui isoihin kuluihin, kuten sähkölaskuihin ja tyhjiin asuntoihin.

Ne eivät uutta omistajaa arveluta.

– Vuokralaiset maksavat myös sähköstä vuokran yhteydessä. Kun molempiin taloihin saadaan tarpeeksi asukkaita, niin tästä selvitään ja kulut saadaan katettua, hän uskoo.

Kakkuri on varautunut myös muun muassa vaihtamalla sähkösopimuksen kiinteähintaiseen.