Pohjois-Savon käräjäoikeus on antanut tuomion, joka liittyy Iisalmessa toukokuussa tapahtuneeseen ammuskeluun.
Käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan miehen kuuden kuukauden vankeuteen törkeästä henkeen tai terveyteen liittyvän rikoksen valmistelusta sekä ampuma-aserikoksesta.
Tuomittua oli ammuttu Iisalmelaisen huoltoaseman pihalla jalkoihin. Käräjäoikeus antoi ammuskelusta tuomion jo aiemmin.
Ammutuksi tullut mies lähti muutamaa päivää myöhemmin kostoretkelle Tuusniemeltä Iisalmeen. Oikeuden mukaan taustalla olivat kahden suvun väliset pitkäaikaiset riidat.
Matkalla Iisalmeen mies kuvasi Facebookiin suoraa lähetystä, jossa hän uhkaili ampujaa ja hänen läheisiään ja haastoi heitä välienselvittelyyn.
Poliisi sai tiedon matkalla olevasta uhkailijasta ja pysäytti auton ennen Iisalmea. Autosta löytyi puukko, pistooli, revolveri, kenttälapio sekä pesäpallomaila.
Auton kuljettajana toimi miehen isä, joka tuomittiin käräjäoikeudessa vuoden ja yhden kuukauden mittaiseen rangaistukseen. Tuomio annettiin törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvasta rikoksen valmistelusta, ampuma-aserikoksesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.