Ähtärissä pohditaan pandatalon ja Snowpanda Resort Ähtäri Zoo Oy:n kohtaloa.
Eläinpuistoyhtiö on kysynyt kaupungilta omistajaohjausta, ja kaupunginhallitus lausui maanantaina, että Snowpanda-yhtiö voi tarvittaessa hakeutua konkurssiin.
Ähtärin Eläinpuisto ja Hotelli Mesikämmen ovat parhaillaan velkasaneerauksessa.
Eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho sanoo, että Snowpanda-yhtiön konkurssi on vain yksi vaihtoehto.
– Olemme kysyneet omistajan mielipidettä eri vaihtoehdoista, siitä on kyse, selittää Väliaho.
Sen enempää hän ei avaa pandatalon tai kiinteistöyhtiön vaihtoehtoisia suunnitelmia. Niitä kuitenkin laaditaan, ja niistä tiedotetaan aikanaan.
Snowpanda Resort Ähtäri Zoo Oy on kiinteistöyhtiö, joka perustettiin pandataloa varten. Pandatalo rakennettiin leasing-sopimuksella OP Yrityspankin kanssa vuonna 2017. Sen kustannukset olivat yli 8 miljoonaa euroa.
Kaupunki ei saanut silloin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä taata pandatalon lainaa, mutta silti kaupungin viime kesänä tilinpäätöksen yhteydessä alaskirjaamassa summassa on 1,5 miljoonan euron laina Snowpanda-yhtiölle.
Alaskirjauksia tutkimaan perustettiin selvitystyöryhmä, jonka työ on vielä kesken. Alaskirjattujen lainojen syntymisestä on myös tehty rikosilmoitus.
Eläinpuisto päätti syyskuussa liki seitsemän vuotta Ähtärissä asuneiden pandojen palauttamisesta Kiinaan.
Toistaiseksi pandat ovat edelleen karanteenissa ja valmistautuvat lähtöön, mutta palautuspäivää ei ole vielä päätetty.