Kouvolan perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Janne Patjas on saanut kirjallisen varoituksen käytöksestään monikulttuurisuuskeskus Saagassa.
Saagan toiminnanjohtajan Taina Talvalan mukaan Patjas vieraili yhdistyksen tiloissa lokakuussa päihtyneen oloisena. Patjas on kieltänyt olleensa humalassa.
Patjas aikoo edelleen ehdolle kuntavaaleihin
Kouvolan Seudun Perussuomalaisten hallitus käsitteli Patjaksen tapausta kokouksessaan viime lauantaina.
Patjas kertoo, että sai hallitukselta kirjallisen varoituksen käytöksestään.
Patjaksen mukaan myös hänen ehdokkuuttaan ensi kevään kuntavaaleissa harkitaan uudelleen. Hän ei tiedä, milloin päätös hänen ehdokkuudestaan tehdään.
– Jos en kelpaa paikallispersujen ehdokkaaksi, niin aion olla ehdokkaana tavalla tai toisella, Patjas sanoo.
Hän ei ole miettinyt, voisiko asettua ehdolle mahdollisesti toisessa puolueessa tai sitoutumattomana ehdokkaana.
Perussuomalaiset paheksuu Patjaksen käytöstä
Kouvolan Seudun Perussuomalaisten hallituksen puheenjohtaja Toni Vainikka ei kommentoi, millaisia päätöksiä Patjaksesta on lauantaina tehty.
– Patjas saa kertoa asiasta sen, minkä hän haluaa, Vainikka sanoo.
Vainikan mukaan Patjaksen käytös Saagassa ei ole ollut hyväksyttävää.
– Aina pitää muistaa käyttäytyä, oli kyseessä sitten Saaga tai Prisma, hän sanoo.
Patjaksen saamasta varoituksesta kertoi ensin Kouvolan Sanomat.