Sosiaali- ja terveysministeriöllä ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on hyvin erilaiset näkemykset siitä, mitä Salon yöpäivystyksen ja raskaan kirurgian lopettaminen merkitsee hyvinvointialueen taloudelle.
Lakiluonnoksessa Salon sairaalan siirtyvien toimintojen on laskettu säästävän viisi miljoonaa. Varha taas arvioi, että lakkautuksesta koituvat säästöt ovat miljoonan euron luokkaa.
Kun samalla valtionrahoitus vähenisi, muutos pakottaisi Varhan sen mukaan etsimään lisäsäästöjä yli miljoonan edestä.
Yle kysyi sosiaali- ja terveysministeriöstä, mihin arvio viiden miljoonan säästöistä perustuu.
Salon yksiköllä ei omaa budjettia
STM:n osastonpäällikkö Anna Cantell-Forsbomin mukaan kustannuksia on arvioitu THL:n tuottavuustilaston ja hoitoilmoitusrekisterin tietojen avulla. Salon tapauksessa tarkkoja lukuja vaikuttaa olevan hankala saada.
– TYKS ei ole vuoden 2022 tuottavuustilaston tiedonkeruussa raportoinut tietoja erikseen Salon sairaalan osalta. Salon sairaalan osalta hoitoilmoitusrekistereihin ei myöskään ole ilmoitettu hoitojaksojen alkamisen kellonaikaa.
TYKSiin kuuluvalla Salon sairaalalla ei ole omaa talousarviota, josta kustannukset näkisi helposti.
Lukuja on arvioitu muun muassa verrokkien, kuten Savonlinnan, Valkeakosken ja Oulaskankaan sairaaloiden taloustietojen perusteella.
Ambulanssirallikin maksaa
Aiemmin syksyllä Kouvolan päivystyksen sulkeminen peruttiin. Yksi syy oli ambulanssimatkojen pitenemisestä koituvat kulut.
Myös Varha arvioi, että ensihoidon ja perusterveydenhuollon kiirepäivystysten lisätarve pienentää säästövaikutusta.
Cantell-Forsbomin mukaan ensihoidon lisääntyvät kustannukset on arvioitu lakiesityksessä.
– Karkean arvion mukaan ensihoidosta syntyy noin 950 000 euron kustannus sairausvakuutukseen. Kela korvaa ambulanssimatkoja ensihoidon palveluntuottajalle. Lisäykset päätyvät tuloiksi hyvinvointialueelle.
Ministeriö ei jaa Varhan näkemystä lisäsäästötarpeen aiheutumisesta.
– Väestömäärään ja hoidontarpeeseen suhteutettuna nykyinen sairaala- ja päivystysverkko on liian tiheä. On välttämätöntä tehdä päätöksiä, jotka pohjautuvat valtakunnalliseen arviointiin ja kantavat tulevaisuuden hoidontarpeissa.
Varha: Vain viidennes kustannuksista siirtyy
TYKS sairaalapalveluiden tulosaluejohtaja Mikko Pietilän mukaan verrokkisairaaloiden siirtyvien osuuksien on laskettu olevan 35 prosenttia kaikesta sairaalatoiminnasta. Salon kohdalla osuus on Pietilän mukaan liioiteltu.
– 35 prosenttia sisältäisi myös laajat polikliiniset toiminnot, sisätautien vuodeosaston, valvontaosaston, laboratoriopalveluiden ja kuvantamisen kustannukset.
Pietilän mukaan Salosta TYKS Kantasairaalaan siirtyvien toimintojen osuus olisi 20 prosentin luokkaa. Kirurgian siirtämisestä aiheutuvat säästöt hän kyseenalaistaa ylipäätään.
– Kantasairaalan leikkaussalikapasiteetti on täysin käytössä. Joutuisimme siirtämään lyhytjälkihoitoisen kirurgian toimenpiteitä Saloon, jotta raskas kirurgia mahtuisi kantasairaalaan. Sama henkilöstö ja tilat tarvittaisiin, eivätkä materiaalikustannuksetkaan pienenisi.
Varhan valtiolta saama rahoitus vähenisi muutoksen myötä 2,8 miljoonaa euroa. Kun Varha itse arvioi säästävänsä viiden miljoonan sijaan vain miljoonan, olisi hyvinvointialueen etsittävä lisäsäästöjä 1,8 miljoonan verran.
Mikko Pietilän mukaan Kelan korvaukset ambulanssimenoista eivät kata erotusta tai edes kuljetusten lisäämisestä aiheutuvia kokonaiskustannuksia.
– Säästöpotentiaali on yksinkertaisesti laskettu tavalla, joka ei nähdäksemme vastaa hyvältä lainvalmistelulta edellytettävää huolellisuutta ja tarkkuutta.