Varsinais-Suomessa ajettu tieltä, Satakunnassa puut kaatuneet teille

Myräkkä on aiheuttanut Varsinais-Suomessa illan aikana kymmeniä peltikolareita. Maskussa ojaan ajutui linja-auto.

Auto ajanut ulos tieltä lumisateen ja liukkauden takia.
Lumiset olosuhteet ovat suistaneet autoja teiltä. Tämä auto on kuvattu iltapäivällä Varsinais-Suomessa. Kuva: Johanna Lehtola / Yle
  • Minna Rosvall

Lumiset tienpinnat ovat vaikeuttaneet tieliikennettä Varsinais-Suomessa. Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että illan aikana on sattunut kymmeniä peltikolareita, lähinnä ulosajoja. Useiden autojen kolareita ei juuri ole ollut. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan vakavilta henkilövahingoilta on vältytty.

Satakunnassa puita on kaatunut tielle. Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kello 20 mennessä tehtäviä on ollut noin kymmenen. Jossakin kohdissa koko tie on jouduttu sulkemaan liikenteeltä.

Maskussa Kustavintiellä linja-auto ajautui huonon kelin takia suoralla tien osuudella ojaan. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan linja-auto päätyi pyörillään ojaan. Auton toinen kylki osui tienpenkkaan. Auton kyydissä oli kuljettaja ja 4 matkustajaa.

Kukaan heistä ei loukannut tilanteessa, mutta ensihoito tarkasti varmuudeksi heidät.