Tänään perjantaina lunta sataa eri puolilla maata. Pohjois-Lappiin sitä kertyy jopa yli 20 senttimetriä, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.
Muualla Suomessa saadaan perjantaina hajanaista lumisadetta. Sateet painottuvat länteen.
Sakeita lumikuuroja saadaan perjantaina myös etelärannikolla.
Pääkaupunkiseudulta itään ja Kaakkois-Suomeen ulottuvalla alueella lunta voi tulla tänään kymmenisen senttimetriä.
– En lähtisi nyt ajamaan Helsingistä Kotkaan, Paakkanen kuvailee ajokeliä.
Ilmatieteen laitos on antanut perjantaille varoituksen huonosta ajokelistä laajalle alueelle niin Lapissa kuin Etelä-, Keski- ja Länsi-Suomessa.
Viikonlopuksi ennustetaan aurinkoista ja poutaista pakkassäätä etenkin sunnuntaille. Aurinko paistaa etelässä jo lauantaina.
Pohjoisessa voi vielä sataa lunta. Etelässä sade pysyy lauantaina merellä.
Maanantaina sää muuttuu. Maanantainvastaisena yönä saataneen jo vesisadetta. Maanantaina lämpötila saattaa Lounais-Suomessa nousta jo kahdeksaan lämpöasteeseen. Lämpötila nousee pohjoista myöten plussan puolelle.
– Lumet saavat kyytiä, Paakkanen kuvailee.
Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.