Ihmiset

Ihana Mikko

Entinen tanssija Mikko Hammarén ajaa taksia ja kohtaa päivittäin erityislapsia ja vanhuksia. Hänelle ihmisten ilahduttaminen ja kohtaaminen on aina ollut tärkeintä.

Maija Virtanen

Mikko Hammarénilla onnistuu viisikymppisenäkin kärrynpyörä. Tosin nykyään hän esittää sen pyydettäessä taksiautojen varikolla. Hammarén on ammattitanssija, jolle yleisön ihailua tärkeämpää on aina ollut ihmisten kohtaaminen.

Taksikuski työntää miestä pyörätuolissa taksin vieressä luiskaa pitkin.

– Jokainen asiakas on minulle tärkeä, Hammarén huomauttaa.

Hammarén ajaa taksia ja hänen asiakkaina on erityislapsia ja -nuoria. Sen lisäksi hän ajaa sote-kyytejä vanhuksille. Hän tietää tekevänsä arvokasta työtä. Monesti yksinäiset vanhukset saavat kyydin päivätoimintaan kerran viikossa. Hammarén korostaa, että jokainen kohtaaminen on tärkeä.

– Se lämmittää minua aivan sisältä asti, kun vanhusasiakas sanoo: ihana Mikko, kun tulit taas hakemaan.

Arvokkaan lastin kuljettaminen on Hammarénille kunniatehtävä. Kyydittävät vaativat erityistä tarkkuutta ja varovaisuutta. Hammarén kuljettaa esimerkiksi niin vaikeasti vammaisia lapsia, että he tarvitsevat kyydin ajaksi turvakseen sairaanhoitajankin.

Myös elinsiirtokuljetukset ovat vaativia. Kahdesti Hammarénin kyydissä on ollut ihmissydän.

Taksikuski kiinnittää asiakkaalle turvavyötä.
Pyörätuolissa istuva mies ja taksikuski nauravat.
Kyykyssä oleva taksikuski katsoo pyörätuolissa olevaa asiakasta.
Taksikuski kiinnittää asiakkaan pyörätuolia taksin lattiaan.

Asiat ovat vain loksahtaneet paikalleen.

Mikko Hammarén

Mikko Hammarén ei ole aina toiminut taksikuskina. Hän oli ammatttitanssija maailmankuulussa teatteriravintolassa. Koska keho on ollut hänen instrumenttinsa aina, käyttää hän edelleen tanssivuosien oppeja.

– Osaan tulkita asiakkaan asennosta hänen tunnetilaansa. Tilannetaju on tässä ammatissa tärkeä; en voi lähestyä esimerkiksi hautajaisiin osallistuvaa liian rempseästi.

Osa Mikko Hammarénin asiakkaista on tullut vuosien aikana hyvinkin tutuiksi.

Mikko Hammarénin tanssiura alkoi 1970-luvulla Kajaanissa, kun äiti ilmoitti vasta 7-vuotiaan Mikon vasta perustettuun poikien balettiryhmään.

– Kaikki kouluni opettajat, joilla oli poika, ilmoittivat lapsensa tunnille, koska tanssinopettaja oli heille tuttu. Sieltä sitten yksi toisensa jälkeen tippui pois, mutta minä jatkoin ammattilaiseksi.

Mustavalkoinen kuva kahdesta pojasta, joiden käsien tanssiasentoa parrakas mies korjaa.
Pikku-Mikko Kansallisoopperan Aku Ahjolinnan opissa. Kuva: Hammarénin kotialbumi

Hammarén kouluttautui tanssitaiteen laitoksella Teakissa. Jo opintojen aikana hän päätyi muun muassa Ruotsin kansallisteatteriin ja tanssituotantoihin Tanskaan ja Alankomaihin. Kaksikymmentäkolmevuotiaana Hammarén päätti nousta Ranskaan vievään yöbussiin Amsterdamista. Pariisissa odotti legendaarisen Moulin Rougen show’n koetanssi. Hän sai paikan.

– Soitin keskellä yötä puhelinkopista äidilleni: arvaa, missä olen? Olen juuri tehnyt työsopimuksen Moulin Rougen kanssa.

Hammarén kertoo, kuinka hänen yksinhuoltajaäitinsä tuki on ollut merkittävä tekijä hänen urallaan. Hammarénin äiti on kannustanut ja lohduttanu, kuten silloin, kun pikkukaupungissa ei ymmärretty balettia harrastavaa poikaa.

Mustavalkoinen kuva, jossa nuori miestanssija hypyssä.

– Toiset pojat huutelivat minulle: ”Siellä te sukkahousuissa hypitte”, Hammarén muistelee.

Äiti asetti myös rajoja pojalleen: Kajaanissa käynyt opettaja olisi halunnut Mikko Hammarénin jo kaksitoistavuotiaana Kansallisoopperan balettikouluun Helsinkiin, mutta äiti kielsi. Hammarén kokee saaneensa äidiltä eniten kannustusta. Jos hänellä on ollut heikko hetki, väänsi hän tuhansienkin kilometrien päästä äidin numeron lankapuhelimeen.

– Sieltä se apu ja tuki aina on tullut.

Työpäiviä Moulin Rougen estradilla oli kuusi viikossa ja näytöksiä kaksi illassa. Ulkoa piti osata kerralla kahdeksan eri koreografiaa. Mikko Hammarén aloitti swinginä eli tanssijana, joka paikkaa muita, mutta eteni lopulta solistiksi asti.

Can-can -tanssijoita ja etualalla nuori vaaleahiuksinen miestanssija.
Hammarén lopetti laskemisen, kun hänellä tuli 2000 Moulin Rougen näytöstä täyteen. Kuva: Frederick Stevens

– Voisi ajatella, että Pariisissa tanssijana eläminen on yhtä glamouria ja bling blingiä, mutta oikeasti siinä työssä kului paljon kipugeeliä. Kiropraktikot ja hieroja tulivat tutuksi.

Tanssijan työ on myös henkisesti raskasta. Koreografia toistuu samana ja tanssijoilta odotetaan täydellistä suoritusta ilta toisensa jälkeen. Suurin osa katsojista tulee vain yhden kerran elämässään Moulin Rougeen. Hammarénille oli tärkeää, että kaikki katsojat saivat joka kerta parhaan show’n. Tästä syystä tanssijankin työ oli hänen mielestään palveluammatti.

Show-asuinen vaalea mies höyhen- ja koristekiviasuisten naisten edessä.
Aurinkolasipäinen nuori mies istuu terassituolilla ja on nostanut säärensä taivasta kohti.

Moulin Rougessa Hammarénilla oli tapana kurkata ennen esitystä verhon raosta ja etsiä yleisöstä muutaman ihmisen, joille hän ajatuksissaan juuri sen illan esityksen suuntasi. Hän ei kuitenkaan koskaan päässyt tapaamaan yleisöä tai juttelemaan heidän kanssaan.

Yleisö tuli kuitenkin lähemmäs, kun matka jatkui Pariisista Yhdysvaltoihin, missä Hammarén hyppäsi risteilylaivan kyytiin ja kiersi ympäri maailmaa show-tanssijana.

– Tykkään jutella ihmisten kanssa, Hammarén huomauttaa.

Yllättävä kohtaaminen buenosairesilaisen taksikuskin kanssa.

Kun syyskuun 2001 terrori-iskut hiljensivät matkailualan, Hammarén päätti palata Kajaaniin tanssinopettajaksi.

Hiljalleen palo esiintymistä kohtaan hiipui. Tanssijan uran Mikko Hammarén lopetti vuonna 2006.

Sama mies eri ikäisenä samassa dramaattisessa asennossa.
Hammarén ei koe olevansa esiintyjä muulloin kuin lavalla. Kuva: Petri Aaltonen ja Reijo Haukia, kuvankäsittely Mikael Nieminen

Mikko Hammarén ei koskaan ollut ajatellut tekevänsä taksikuskin töitä. Siihenkin päätymisessä oli äidillä sormensa pelissä. Hammarénin äiti oli nähnyt taksifirman ilmoituksen ja hänelle oli tullut vahva intuitio, että pojan luonne ja vahvuudet sopisivat hyvin juurikin erityislasten ja vanhusten kanssa tehtävään asiakaspalvelutyöhön.

Kädessä pieni ikoni.
Mikko Hammarén sai äidiltään vuonna 1990 matkaikonin, joka on kulkenut Hammarenin mukanaan kuudella maailman merellä. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Työ taksikuskina on opettanut Hammarénille, mikä elämässä on tärkeää: toisen ihmisen kohtaaminen. Hän on nähnyt, kuinka ihan vain silmiin katsominen voi antaa esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle paljon. Ihmiset tarvitsevat tulla nähdyiksi ja kohdatuiksi. Hammaren kannustaa avarakatseisuuteen.

– Se tarkoittaa minulle sitä, että kohtaa ihmisen ihmisenä, vaikka hän olisi asioista eri mieltä kuin itse on.

Ihana Mikko, kun tulit taas hakemaan!

Asiakkaan kommentti

Hammarén kokee, että hänet on laitettu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

– Ei minulla ole ollut tiettyä päämäärää. Asiat ovat vain loksahtaneet paikalleen. Mottoni on lainattu Walt Disneyltä: ”Ajattele, usko, unelmoi ja uskalla” .

Taksikuski katsoo taakse matkustamoon.
Koulukyydit ovat oleellinen osa erityislasten arkea ja tuttu kuljettaja tuo lapsille turvaa. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Enää Hammarén ei halua rääkätä kroppaansa. Tanssin sijaan hän harrastaa pitkiä pyörälenkkejä, syvien lihasten venyttelyä ja meditointia. Kysymykseen, onko tanssi mukana hänen elämässään edelleen, Hammarén antaa yllättävän vastauksen:

– Tanssi ei ole mukana päivisin, mutta unissa se on. En tiedä, mikä siellä kummittelee, mutta unissani leijun tai panikoin Pariisissa Moulin Rougen lavalla, hän naurahtaa.