Hyppää pääsisältöön

Sisältöä aiheesta Elävä arkisto

Pääsisältö

Veskun syntymästä 80 vuotta
Vuoden 2024 suosituimpia juttuja

”Nyt anteeksi juon vettä” – meemiksi päätynyt uutisankkuri kertoo nyt, miksi joi vettä

Vuonna 2007 uutisankkuri Päivi Musakka oli lukemassa uutista Pariisin Eiffel-tornista, kun hänen kurkkunsa alkoi tuntua liian karhealta. Onneksi studion pöydältä löytyi vesilasi.

Hittivisa julkkisten nuoruuskuvista on taas täällä – katso, tunnistatko nämä 12 tunnettua henkilöä

Kaivoimme jälleen arkistoja ja löysimme kuvia julkisuuden henkilöistä nuoruusvuosinaan. Tunnistatko heidät kaikki?

Kymmenen näyttelijää, joiden syntymästä on sata vuotta – oletko kuullut heistä?

Vuonna 1924 syntyneet olivat parhaassa iässään suomalaisen elokuvan kultakaudella. Aikansa tähtiä yhdisti yksi asia: sota.

Heikki Silvennoinen 1954–2024

Heikki Silvennoinen muistelee progenuoruuttaan

Kummenlista tunnettu Heikki Silvennoinen nousi nuorena miehenä julkisuuteen Tabula Rasa -yhtyeen taidokkaana kitaristina. Haastattelu on työmateriaalia ohjelmaan Olet paha. Toimittaja Axa Sorjanen. (20.11.1997)

Heikki Silvennoinen teki Kummeli-urallaan ikimuistoisia sketsihahmoja – katso ainakin nämä viisi

Heikki Silvennoinen oli koko näyttelijänuransa ajan Kummeli-ryhmän dynamo. Poimimme Silvennoisen ikonisimmat hahmot sarjasta. Kerro kommenteissa myös oma suosikkihahmosi.

Elmi Tsokkinen saapui Helsinkiin runot ja loitsut muistissaan – evakosta tuli Raja-Karjalan kiitetty ”suurlähettiläs”

Suojärvellä syntynyt Elmi Tsokkinen menetti kotinsa ja kaksi poikaansa sodassa. Leskeksi jäätyään hän muutti Helsinkiin ja aloitti uudenlaisen elämän.

Ysärin hittijoulukalenteri on vihdoin katsottavissa Yle Areenassa – tämä juttu kertoo, miten Vaapukkalan Olga syntyi

Vuonna 1996 huippunäyttelijöiden tähdittämä joulukalenteri hurmasi niin ihmiset kuin yhden kissankin. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Laura Lilja-Haataja toivoo, että perheet kokoontuvat sen äärelle yhdessä.

Iki-leijona ja NHL-tähti Saku Koivu täytti 50 vuotta – muistatko nämä hetket?

Keskushyökkääjä oli voittamassa Suomen ensimmäistä jääkiekon maailmanmestaruutta ja hänet valittiin ensimmäisenä eurooppalaisena Montreal Canadiensin kapteeniksi.

Stubbin röökimuisto ja Leppilammen voltti – pikakelaa Puoli seitsemän -ohjelman herkullisimpia hetkiä

15 vuotta sitten käynnistyneessä ohjelmassa on koettu monia. Kuinka monta näistä sinä muistat?

Dokkari näyttää Pauli Hanhiniemen ja Kolmannen naisen kovaa ajoa lama-Suomessa: ”120 iltaa yökerhossa”

Kolmas nainen: tätähän mä hain -dokumentissa kierretään ysärin suosikkibändin kanssa. Irroitimme siitä kuusi mieleenpainuvaa kohtausta, jotka näytimme laulaja Pauli Hanhiniemelle.

Mitä yhteistä on suomalaisilla ja saksalaisilla? Eläkeläiset

Humppaversiointeja veivaava huumoriyhtye Eläkeläiset julkaisi ensimmäisen levynsä 30 vuotta sitten. Bändi on suosittu Suomen lisäksi erityisesti Saksassa.

Vastoinkäymisiä pelkäämätön harmonikkataiteilija Veikko Ahvenainen vei soittimensa kirkkoon 1970-luvulla

95 vuotta syyskuussa täyttänyt harmonikansoiton uranuurtaja teki soittimestaan salonkikelpoisen. Vielä 1960- ja 70-luvuilla soitinta vaivasi maine alemman musiikkikulttuurin edustajana.

Kekrinä sauna lämmitettiin myös vainajille – tutustu unohdettuihin saunaperinteisiin

Suomalaisten saunaperinteiden rikkaus voi yllättää, sillä monet tavat ovat olleet vaarassa unohtua.

Näin viivakoodi korvasi hintalaput – monet suomalaiset olivat valmiita maksamaan, jottei niin kävisi

Viivakoodi otettiin käyttöön kesällä 1974. Suomessa viivakoodin yleistyminen 80-luvulla herätti huolta ja jopa pelkoa antikristuksesta.

Tunnetko Soivan arkiston? Tuhannet audiot tarjoavat kurkistuksen suomalaiseen musiikkiin – Toivo lisää kuunneltavaa!

Yle Soiva arkisto avattiin helmikuussa 2022 ja sisältää jo yli 3000 äänitettä. Voit toivoa vielä lisää kuunneltavaa.

Viikon suosituimmat

Audiosuosituksia

Ydintodistaja

Ranskassa kuhisee ulkomaisia toimittajia valtiovierailun takia. Suomalaistoimittaja Mauri Routa onnistuu pääsemään tutustumiskäynnille maailman nykyaikaisimpaan ydinvoimalaan. Hänellä on liuta kysymyksiä modernin laitoksen teknologiasta ja turvallisuudesta. Oppaakseen hän saa ranskalaisen ydinvoimalainsinöörin Moira Coun, joka tekee Routaan vaikutuksen. Mutta jännitystä on selvästi ilmassa. Onko uudessa ja uljaassa voimalassa kaikki kunnossa?

Käsikirjoitus: Heikki Kolehmainen.
Ohjaus: Eddie Stenberg.

Ensilähetys: 1977.

Toista

Rikosetsivien vapaapäivä

Kuka tappaa rikosetsiviä? Suomalaisen dekkarikirjallisuuden klassikoihin kuuluva Tauno Yliruusin Rikosetsivien vapaapäivä vie kuulijat autiolle huvilalle, jossa ylikomisario Manki on keksinyt järjestää etsivilleen ylimääräiset kertausharjoitukset. Yksi kerrallaan etsivät löytyvät murhattuina tai katoavat vain verijälkiä jättäen, kunnes jäljellä ovat vain Manki ja yksi etsivä. Kirja julkaistiin 1963.

Kirjoittanut Tauno Yliruusi.
Ohjaus: Kauko Laurikainen.
Äänitys: Kaisa Venho ja Leena Vesterinen.

Rooleissa:
Asianajaja - Stig Fransman.
Marttila, rikosetsivä - Heikki Määttänen.
Manki, komisario - Leo Riuttu.
Talvia, ylietsivä - Seppo Sariola.
Aro, Laurila, Linkola, Mäkinen ja Oulainen, rikosetsiviä - Kalle Juurela, Kosti Klemelä, Sakari Halonen, Ivar Rosenblad ja Uolevi Vahteristo.
Tarjoilijatar - Liisa Paatso.

Ensilähetys: 1981.

90:13

Toivotut sarjat

Lehmän vuosi

Voiko kaiken aloittaa alusta palaamalla synnyinseudulleen? Eläinlääkäri Hanna Takala joutuu kokoamaan elämänsä palasia sen jälkeen, kun hänen miehensä kuolee yllättäen. Hanna hoitaa eläimiä ja siinä sivussa omakin elämä palaa raiteilleen. R: Sari Havas, Niklas Häggblom, Esko Hukkanen. Käsik: Kirsti Manninen ja Anne Nissinen. O: Jukka Mäkinen, Ilkka Vanne ja Jussi Niilekselä. Yle (2006-2010)

Metsolat

Metsoloiden perheen tarina kertoo 1990-luvun suomalaisesta elämästä ja todellisuudesta. Keskeisenä tapahtumapaikkana on Metsoloiden kotitila Leppävaara ja Hoikan kunta. Osa perheestä on muuttanut kauas lapsuudenkodista, mutta kaikkien juuret ovat vahvasti Kainuussa. Perhesiteitä lujittavat yhteiset ilot ja surut, saavutukset ja vastoinkäymiset. Metsoloiden elämää ja yhteiskunnan muuttumista seurataan vuosina 1987-1994 ja vuonna 1996 Metsolat kokoontuvat viettämään vielä yhteistä muistojen joulua Leppävaaraan. Sarjanäytelmä on TV2 Teatteritoimituksen tuotanto vuosilta 1993-1996.

Uusimmat artikkelit

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle

Populärt på svenska