DHL:n rahtilentokone on joutunut onnettomuuteen Liettuan Vilnan lentokentän lähistöllä, Vilnan lentokenttä kertoo Facebookissa.
DHL:n lentoa BCS18D operoi espanjalaisen Swiftair-yhtiön Boeing 737-400-tyyppinen rahtikone.
Onnettomuuden syy tai tarkat vahingot eivät ole vielä selvillä. Liettuan yleisradion LRT:n mukaan ainakin yksi ihminen on kuollut ja kolme loukkaantunut.
– Nämä ovat henkilöitä, jotka olivat alustavien tietojen mukaan koneessa, sanoo palo- ja pelastuslaitoksen edustaja Saulius Raševskis LRT:lle.
Aluksi pelastusjohdon mukaan vielä yhtä ihmistä etsittiin, mutta DHL vahvisti iltapäivällä koneessa olleen vain neljä henkilöä.
Viranomaiset ovat kertoneet LRT:lle myös, että yksi lentäjistä olisi saatu ulos ohjaamosta hengissä, mutta toinen olisi kuollut.
Turmassa kuollut on Espanjan kansalainen, loukkaantuneet ovat Liettuan, Espanjan ja Saksan kansalaisia.
Rahtikone liukui maassa viranomaisten mukaan satoja metrejä ja sytytti kaksikerroksinsen talon tuleen. Pelastustyöntekijöiden mukaan rakennuksesta on pelastettu 12 ihmistä turvaan.
Saksan ulkoministeri vihjaili hybridioperaation mahdollisuudesta
Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock ilmoitti tiistaina iltapäivällä, että Saksa ja Espanja työskentelevät yhdessä Liettuan viranomaisten kanssa onnettomuustutkinnassa.
Baerbock lisäsi, että useat ihmisiin ja infrastruktuuriin kohdistuneet hybridihyökkäykset ovat saaneet Euroopan ”hälytysvalmiuteen”.
Hänen mukaansa tulee kysyä, oliko koneen putoaminen onnettomuus vai jälleen yksi hybridioperaatio. Baerbockin kommenteista kertoneen uutistoimisto AFP:n mukaan hän viittasi aiheesta puheessaan myös Itämeren tietoliikennekaapelien katkeamiseen.
Liettuan puolustusministerin Laurynas Kasčiūnasin mukaan rahtilentokoneen maahansyöksyssä ei toistaiseksi ole havaittu merkkejä sabotaasista tai terrorismista.
Onnettomuuden syyn selvittäminen voi hänen mukaansa viedä noin viikon. Viranomaisten on muun muassa määrä puhua henkiin jääneiden miehistön jäsenten kanssa.
Rahtilento tulossa Leipzigista
DHL:lle operoinut Swiftairin rahtikone oli lähtenyt matkaan Saksan Leipzigista. Kone putosi Liepkalnikseen. LRT tarkentaa putoamispaikaksi Žirniai- ja Liepkalnis-kadut.
Vilnan lentokentän mukaan onnettomuuspaikalle kiirehti pelastushenkilöstöä ja lentokentän paloauto.
Flightradar24-palvelussa näkyy, kuinka koneen lentorata päättyy laskeutumisvaiheessa lentokentän pohjoispuolelle Liepkalnisin alueelle aivan noin kilometri kiitoradan päästä.
Vilnan lentokenttä toimii onnettomuudesta huolimatta.
Viranomaiset pääsevät selvittämään onnettomuuden syytä pelastus- ja raivaustöiden jälkeen. Poliisin edustajan Arūnas Paulauskasin mukaan mahdollisina syinä tutkitaan teknistä ongelmaa ja inhimillistä erehdystä. Terrorismin mahdollisuutta ei suljeta tutkinnassa ennalta pois, vaikka poliisin mukaan siihen ei mikään viittaa.
DHL sanoo omassa tiedotteessaan, että kone olisi tehnyt Vilnaan hätälaskun. Liettuan ilmailulaitoksen mukaan lentäjä ei kertonut lennonvalvonnalle mistään ongelmista ennen putoamista.
Elokuussa Saksan turvallisuusviranomaiset varoittivat rahti- ja lentoyhtiöitä rahdin mukana lähetetyistä paketeista, jotka olivat syttyneet palamaan.
Silloin saksalaisen Bild-lehden mukaan DHL:n tietoon oli tullut kaksi polttotapausta. Toisessa niistä Baltiasta lähetetty paketti syttyi palamaan DHL:n Leipzigin logistiikkakeskuksessa.
Euroopan ilmailuviranomainen EASA sanoo avustavansa Liettuan viranomaisia eikä spekuloi turman syyllä. Myös DHL on aloittanut oman tutkintansa. DHL:n Liettuan toimisto sanoo, että sillä ei ole tietoa, että kyydissä olisi ollut epäilyttävää pakettilähetystä.
Lähteet: AP, Reuters, STT