Sotkamon Vuokatissa ollaan suuren kehitysloikan kynnyksellä.
Vuokattiin halutaan jätti-investointeja, ja niiden suuruusluokaksi arvioidaan satoja miljoonia euroja.
Itärinteiden alueelle on suunnitelmat rakentaa 3 000 vuodepaikkaa ja matkailua tukevia palveluita. Alueen kehittämiseen etsitäänkin parhaillaan suuria investoijia.
Vuokatinrinteiden toimitusjohtaja Lauri Suutarinen myöntää, että nykyisellään Vuokatinrinteet on jäänyt kehityksessä takamatkalle verrattuna pohjoisen Suomen hiihtokeskuksiin.
Esimerkiksi rinnealue ympäristöineen on hänen mukaansa vielä melkein kokonaan hyödyntämättä, vaikka lähelle valmistuukin muun muassa uutta majoitusta.
– Ihannetilanteessa me saataisiin tuplattua rinteiden asiakasmäärä kymmenen vuoden päästä.
Viime talven laskukaudella myytyjen hissilippujen määrässä Vuokatti sijoittuu kymmenen parhaan joukossa Levin, Rukan, Ylläksen, Himoksen, Tahkon ja Pyhän taakse. Hissilippumyyntiä se teki reilulla kolmella miljoonalla eurolla.
Itärinteet toimisivat lähtölaukauksena myös muille palveluille
Vuokatin matkailun kehitys riippuu pitkälti siitä, että itärinteiden alueen suunnitelmat etenevät. Tämä toimii lähtölaukauksena myös muiden palveluiden kehittämiselle.
Tällä hetkellä muutama investoija on osoittanut kiinnostuksensa. Kokoluokka on niin iso, ettei enempää voi odottaakaan, kertoo Vuokatin alueen suunnitelmien hankkeen projektipäällikkö Pasi Korhonen.
Kiinnostusta alueeseen on herännyt, mutta konkreettisia sopimuksia ei ole vielä solmittu.
– Itäpuolelle voi lähteä rakentamaan nopealla aikataululla, jos löytyy investori, niin muutamassa viikossa, Korhonen toteaa.
Alueen kaava vaatii suuria kokonaisuuksia, ja se on Korhosen mukaan houkutellut sekä kotimaisia että kansainvälisiä toimijoita.
Korhonen korostaa Vuokatin erottuvan muista laskettelukeskuksista ympärivuotisuudellaan ja monipuolisilla aktiviteeteillaan, ja se on lisännyt alueen vetovoimaa investoijille.
– Tämä on merkittävä kehitysaskel Vuokatin matkailun kannalta, ja keskitymme itärinteen lisäksi myös muihin rinnealueisiin ja niiden tulevaisuuden mahdollisuuksiin, Korhonen summaa suunnitelmia.
Toimitusjohtaja Lauri Suutarisen mukaan alueelle kaivataan lisää laskettelurinteitä ja hiihtohissejä. Kasvattaa tulisi myös ski-in ski-out -majoituskapasiteettia, jossa laskettelijat pääsevät laskemaan rinteeseen suoraan majoituksesta.
Vuokatin kehittämissuunnitelmat, jotka sisältävät aktiviteettien ja rinnealueiden kehittämisen, julkaistaan tammikuun matkamessuilla.