Pohjois-Savon hyvinvointialue ei pysty tasapainottamaan talouttaan hyvinvointialuelain mukaisesti vuoteen 2026 mennessä.
Hyvinvointijohtaja Marko Korhosen talousarvioesitys vuodelle 2025 on lähes 50 miljoonaa euroa alijäämäinen. Lisäksi taloutta rasittavat sekä viime vuoden 63 miljoonan euron että tämän vuoden arvioitu 91 miljoonan euroa alijäämät.
Mikäli palveluorganisaation muutokset ja vuotuiset säästötoimet purevat odotetulla tavalla, hyvinvointialueen tilinpäätös nousee plussalle vuonna 2026 yhteensä noin 12 miljoonaa euroa ja vuonna 2027 yhteensä 51 miljoonalla euroa. Hyvinvointijohtaja Korhosen mukaan tavoitteena on kattaa alijäämät niin, että lakisääteiset palvelut voidaan turvata.
– Alijäämät tullaan kattamaan ja tulot ja menot tullaan saamaan tasapainoon, mutta se vie aikaa, Korhonen sanoo.
Talouden tasapainon hyvinvointijohtaja lupaa saavuttaa 2030-luvun puolella. Se tarkoittaa kuitenkin, että säästötoimet jatkuvat.
Sopeutukset jatkuvat
Taloussuunnitelma vuosille 2026–2027 on laskettu noin 50 miljoonan euron vuosittaisten sopeutuksien varaan. Jos palveluverkkouudistuksessa otetaan käyttöön raskaammat sopeutukset, on mahdollista, että vuotuiset sopeutukset nousevat noin 60 miljoonaan euroon. Se vaatii kuitenkin palveluverkon uutta käsittelyä aluevaltuustossa.
– Paine kustannusten hillinnästä on niin voimakas, että sitä ei pääse kukaan karkuun seuraavan kymmenen vuoden aikana, tämän kasvavan palvelutarpeen voimistuessa, Korhonen sanoo.
Korhonen toivoo, että kansallista rahoitusjärjestelmää uudistettaisiin niin, että se ottaisi paremmin huomioon alueiden todelliset kustannukset, kuten Pohjois-Savon vanhenevan ja sairastavan väestön.
Aluehallitus käsittelee hyvinvointialuejohtajan talousarvioesityksen kokouksessaan joulukuun 2. päivä, jonka jälkeen lopullisen päätöksen talousarviosta tekee aluevaltuusto joulukuun 16. päivä.