Terveystalo avaa Lahdessa uuden lääkärikeskus-sairaalan kauppakeskus Trioon loppuvuonna 2026.
Terveystalon käyttöön tulee yli 4 000 neliötä neljässä kerroksessa. Uudistushanke on yli 15 miljoonan euron investointi.
Trioon muuttaa suurin osa Terveystalon toiminnoista Lahdessa, eli Aleksanterinkadulla nykyisin sijaitsevat lääkärikeskus, päiväkirurgista leikkaustoimintaa tekevä sairaala ja fysioterapiapalvelut sekä Hämeenkadun työterveysyksikkö.
Ainoastaan hammaslääkäripalvelut jäävät nykyisiin toimitiloihinsa Torikadulle.
– Asiakkaidemme asiointi helpottuu ja sujuvoituu huomattavasti, kun he saavat jatkossa kaikki palvelumme saman katon alta. Näemme myös, että Lahti on kehittyvien kaupunkien joukossa muun muassa hyvän sijaintinsa ja hyvien liikenneyhteyksien vuoksi. Tällä perusteella haluamme investoida myös Lahteen, kertoo Kaakkois-Suomen alueesta vastaava Terveystalon liiketoimintajohtaja Anne Nevalainen.
Tapaturmapäivystys alkaa jo vanhoissa tiloissa
Nevalaisen mukaan lääkärikeskuksen palvelut pysyvät pääosin ennallaan, mutta uudet tilat mahdollistavat myös palvelutarjonnan laajentamisen.
– Meidän on tarkoitus käynnistää tapaturmapäivystystä pienimuotoisesti jo nyt, mutta uusissa tiloissa tapaturmapäivystykselle saadaan tehokkaammat ja yhtenäiset tilat, Nevalainen sanoo.
Terveystalon uusien tilojen rakentaminen alkaa ensi syksynä. Muutostöiden arvioidaan vievän noin vuoden, ja lääkärikeskus-sairaala päästään avaamaan asiakkaille marras–joulukuussa 2026.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.