Oma Hämeen suunnitelmat Forssan ja Riihimäen erikoissairaanhoidosta tarkentuvat pikkuhiljaa ennen päätöshetkeä

Kaikki ensivaiheessa hahmotellut aikataulut muutoksille eivät olleet realistisia. Esimerkiksi Forssan kirurgisen osaston sulkeminen heti tammikuussa 2025 ei olisi mahdollista.

Forssan sairaalan sisäänkäynnin lippa.
Forssan ja Riihimäen sairaaloiden tulevaisuus on herättänyt huolta niin palvelujen käyttäjissä kuin henkilökunnassakin. Kuva: Ville Välimäki / Yle
  • Petri Lassheikki

Kanta-Hämeen hyvinvointialue jatkaa alueen terveyspalveluja muokkaavien säästöjen suunnittelua.

Säästötarpeita ajaa vaatimus tähän mennessä kertyneiden alijäämien kattaminen vuoden 2026 loppuun mennessä.

Säästökohteissa eniten huomiota ovat saaneet Forssan ja Riihimäen sairaaloiden erikoissairaanhoidon poliklinikkatoimintoihin kaavaillut muutokset. Osaa palveluista suunnitellaan siirrettäväksi Hämeenlinnaan.

Oma Häme on muun muassa selvittänyt polikliinisen kirurgian keskittämistä Hämeenlinnaan. Polikliininen kirurgia tarkoittaa paikallispuudutuksessa tehtävää toimenpidettä, joka ei edellytä nukutusta.

Lisäksi suunnitelmissa Forssasta ja Riihimäeltä Hämeenlinnaan siirtyisivät vaiheittain myös kirurgian erikoisalat, silmätaudit ja naistentaudit. Riihimäeltä siirtyisi myös äitiyspoliklinikan seulonnat. Forssasta voitaisiin siirtää muun muassa korva-, nenä- ja kurkkutaudit sekä mahdollisesti neurologian poliklinikka.

Päätökset joulukuussa

Oma Häme kertoo tiedotteessaan, että ensivaiheessa hahmotellut aikataulut muutoksille eivät olleet realistisia. Esimerkiksi Forssan kirurgisen osaston sulkeminen heti ensi vuoden alussa ei olisi mitenkään mahdollista.

Päiväsairaalatoiminta jatkuisi Forssassa ja Riihimäellä ensi vuonna, mutta ne voisivat siirtyä Assi-sairaalaan vuonna 2026.

Forssan ja Riihimäen sairaaloiden tulevaisuus on herättänyt huolta niin palvelujen käyttäjissä kuin henkilökunnassakin. Myös Lounais-Hämeen kunnat ovat esittäneet huolensa säästösuunnitelmista. Oma Hämeen tiedotteen mukaan erikoissairaanhoidon poliklinikoilla asioi vuosittain yli 6 000 asiakasta sekä Forssassa että Riihimäellä.

Oma Hämeen mukaan poliklinikkapalvelujen rakenne ja niiden jakautuminen eri alueille selvitetään tarkasti ennen päätöksiä. Aluehallitus käsittelee asiaa maanantaina 2. joulukuuta. Sen jälkeen suunnitelmia käydään läpi vielä lautakunnissa. Aluevaltuusto päättää mahdollisista muutoksista 17. joulukuuta.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.