Pohjanmaan kauppakamari on valinnut puheenjohtajakseen vuosille 2025–2027 Mirka Oy:n toimitusjohtajan Stefan Sjöbergin.
Sjöberg on ollut aktiivinen vaikuttaja kauppakamarin hallituksessa jo vuodesta 2014 lähtien.
Syyskokouksessa Sjöberg esitti kiitoksensa saamastaan luottamuksesta ja avasi näkemyksiään kamarin tulevasta suunnasta. Hän korosti alueen elinkeinoelämän monimuotoisuutta ja kansainvälisyyttä sekä näki nykyhetken tarjoavan ainutlaatuisia mahdollisuuksia alueen vahvuuksien kehittämiseen.
– Maailman muutokset, kuten geopoliittiset jännitteet ja kiristyvä kauppapolitiikka, vaikuttavat alueemme yrityksiin merkittävästi. Siksi kauppakamarin rooli vakaan ja kilpailukykyisen toimintaympäristön edistäjänä on nyt tärkeämpi kuin koskaan. Yhdessä meidän on myös tunnistettava uusia yhteistyömahdollisuuksia ja uskallettava tehdä rohkeitakin avauksia, Sjöberg totesi kiitospuheessaan.
Sjöberg aikoo ensimmäisenä isona tehtävänään keskittyä strategiatyöhön yhdessä hallituksen, luottamushenkilöiden, jäsenistön ja henkilöstön kanssa. Tavoitteena on päivittää kauppakamarin toiminnan suunta tuleville vuosille. Hän kutsui koko jäsenistön mukaan aktiiviseen yhteistyöhön, korostaen yhteisen tekemisen voimaa.
Pohjanmaan kauppakamarin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi siirtyy toimitusjohtaja Hannu Mäntymaa Wärtsilä Finland Oy:stä ja toisena varapuheenjohtajana aloittaa toimitusjohtaja Kim Biskop Osuuskauppa KPO:sta.