Tommi Finnilä ja hänen vaimonsa Nea Finnilä ovat omistautuneita Donald Trumpin kannattajia.
Suomessa he ovat poikkeus.
Kolme neljästä suomalaisesta olisi antanut äänensä demokraattien Kamala Harrisille, jos olisi saanut äänestää Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Yksi kymmenestä äänestäisi republikaanien Donald Trumpia.
Miksi republikaani Donald Trumpin ideologia ja politiikka ovat niin tärkeitä espoolaiselle, jolla ei ole äänioikeutta Yhdysvalloissa?
– Oli fantastinen tunne, kun Trump voitti vaalit. En ole koskaan ollut niin iloinen ja yllättynyt kenenkään muun poliitikon tai puolueen vaalivoitosta, sanoo Tommi Finnilä.
Vaalivalvojaisissa hän kuunteli jokaisen osavaltion voiton kohdalla osavaltioon liittyvää amerikkalaista musiikkia, esimerkiksi Midnight Train to Georgia, I'm Proud to be an American ja Top Gun Anthem sekä muita kappaleita, joita soitettiin Trumpin vaalikampanjan aikana.
Isänmaalliset laulut ja symbolit ovat tärkeitä Tommi Finnilälle. Trumpin vaalikampanjan iskulause Amerikan tekemisestä jälleen suureksi – Make America Great Again (MAGA) – koristaa sekä vaimon Tommi Finnilälle neulomia villasukkia että punaista lippalakkia miehen päälaella. Isänpäivälahjaksi vaimo antoi Tommille professori ja historioitsija Markku Ruotsilan kirjoittaman kirjan Trumpin Amerikka.
Vaimoni jakoi kuvan meistä MAGA-lippiksissämme X-alustalla. Yli 90 prosenttia kommenteista oli aivan kauheita: loukkauksia, haukkumasanoja ja syyllistämistä.
Tommi Finnilä, Trump-kannattaja
Trumpin avoin kannattaminen Suomessa herättää paljon tunteita ja reaktioita. Tommin puoliso Nea Finnilä on saanut niin paljon vihakommentteja sosiaalisessa mediassa julkisten haastattelujen jälkeen, että hän päätti jättäytyä pois tästä haastattelusta.
– Vaimoni jakoi kuvan meistä MAGA-lippiksissämme X-alustalla. Yli 90 prosenttia kommenteista oli aivan kauheita: loukkauksia, haukkumasanoja ja syyllistämistä. Itse olen saanut enimmäkseen ylistyksiä, en tiedä onko kyse nimenomaan Trumpia kannattaviin naisiin kohdistuvasta vihasta, Tommi Finnilä sanoo.
Konservatismi on nousussa
Eurooppa vanhoillistuu ja konservatismi on nousussa Euroopassa. Selkeästi konservatiivisesti ajatteleva joukko on olennainen vähemmistö Suomessa, toteaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) toimituspäällikkö Sami Metelinen. Hän laati tutkimusanalyysin suomalaisten asenteista Yhdysvaltojen presidenttikandidaatteihin liittyen.
Metelisen mukaan Trumpin kannattajien todellinen luku voi olla tilastoja suurempi.
– Naton jäsenyyden myötä Yhdysvalloista on tullut suomalaisille keskeinen liittolainen, jota seurataan tiiviisti. Poliittista ryhmäytymistä tapahtuu, ja yhä useampi haluaa ja uskaltaa olla myöskin Trump-kannattaja, vaikka republikaanien kannattamista on pidetty Suomessa jopa erikoisena, Metelinen sanoo.
Myös Saksassa näkyy Metelisen mukaan signaaleja siitä, että Trumpin edustamat poliittiset teemat alkavat saamaan laajempaa hyväksyntää kuin aiemmin.
Valkoihoisen miehen asemaa haastetaan laajenevan tasa-arvon kannalta.
Sami Metelinen, toimituspäällikkö, Eva
Isossa kuvassa suomalaisten asenteet ovat kuitenkin viime vuosikymmeninä kallistuneet liberaalimpaan suuntaan. Metelisen mukaan se joukko, joka on aiemmin kallistunut konservatismiin, alkaa ilmaista aiempaa enemmän oikeistokonservatismiaan.
Poliittinen kahtiajakautuminen tuntuu rantautuneen Yhdysvalloista myös Suomeen.
– Ideologia kärjistyy. Yleisesti voi sanoa, että ihmiset ovat nykyään taas poliittisempia, ja löytävät omalle ideologialleen tukipisteitä, jotka saattavat henkilöityä esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Maailmanpolitiikan kriisit ja selkeyden puute liittyvät Metelisen mukaan vahvojen johtajien kaipuuseen.
– Sellaisten henkilöiden vetovoima, jotka sanovat ratkaisevansa ongelmat ikään kuin yksinkertaisilla asioilla, on kasvanut laajemminkin länsimaissa.
Perusteltu hypoteesi konservatismin ja perinteisten arvojen nousuun on Metelisen mukaan myös ”etuoikeutetun valkoisen miehen kriisi”. Kyse on Yhdysvalloista rantautuneesta ”wokesta”, jossa ajatellaan, että yhteiskunnassa on etuoikeutettuja ja vähemmän etuoikeutettuja ryhmiä. Termillä viitataan tietoisuuteen rotuun ja sosiaalisiin asioihin liittyvistä epäoikeudenmukaisuuksista.
– Valkoihoisen miehen asemaa haastetaan laajenevan tasa-arvon kannalta. Jos halutaan että tasa-arvo etenee, se tarkoittaa väistämättä, että etuoikeutettujen joukkojen aseman täytyy heikentyä.
Miksi siis Trump?
Evan tutkimuksen tulosten perusteella suomalaisten huoli Trumpin valinnasta kumpuaa pelosta, että hänen politiikkansa voisi heikentää maailman vakautta ja Suomen turvallisuustilannetta. Tommi Finnilälle juuri turvallisuuskysymys on ensisijainen syy hänen intohimoonsa Trumpia kohtaan.
Finnilä on reserviupseeri ja tulee suvusta, jossa arvostus puolustuskysymyksiä kohtaan on korkea. Amerikkalaiset kysymykset säteilevät myös Euroopaan, ja tässä Trump voi asettaa kovan kovaa vastaan, Finnilä ajattelee.
– Trump on se presidentti, joka pystyy panemaan kampoihin idän diktaattoreille ja johtamaan vapaata läntistä demokraattista maailmaa. Kun Trump oli viimeksi presidentti, se oli ensimmäinen kerta kylmän sodan jälkeen, jolloin Venäjä ei hyökännyt yhteenkään naapurivaltioonsa.
Finnilä pitää ajatuksesta Amerikasta maailmanpoliisina ja demokratian puolustajana.
– Täytyy myös ymmärtää, että jos Amerikan suurimmat viholliset Kiina ja Venäjä eivät ajattele samalla tavalla ja hyötyvät taloudellisesti amerikkalaisten ja koko länsimaailman kustannuksella, niin pian meillä on diktatorinen, kommunistinen Kiina maailmanpoliisina liberaalin ja demokraattisen Yhdysvaltojen sijaan.
”Suomi voisi ottaa mallia”
Finnilä on ollut tyytyväinen sekä presidentti Niinistöön että Stubbiin. Mutta aina voi olla enemmän kuin Trump, hän lisää.
– Trump hallitsee todella retoriikan ja show’n. Häneen verrattuna lähes jokainen poliitikko Suomessa on tylsä.
Suomi tarvitsisi jossain määrin presidentin, joka on Trumpin kaltainen, Finnilä arvioi.
– Näen Trumpin diilin tekijänänä. Hän ajattelee, mikä on parasta amerikkalaisille veronmaksajille, ja että heillä olisi mahdollisimman paljon rahaa taskuissaan. Tästä Suomi voisi ottaa mallia.
Finnilä ajattelee, että on paljon asioita, joista Suomi voisi ottaa mallia Yhdysvalloista. Häntä viehättää Trumpin konservatiivinen ja oikeistolainen ideologia. Hän ajattelee, että pohjoismaiset hyvinvointivaltiot voisivat ottaa oppia Yhdysvalloista, kuitenkaan kokonaan romuttamatta hyvinvointimallia.
– Jokaisen pitäisi kantaa kortensa kekoon mahdollisimman tehokkaasti, samalla kun kuitenkin autetaan heikompia yksilöitä, jotka eivät siihen itse pysty.
Konservatiivinen manifesti Project 2025, jonka ajatushautomo The Heritage Foundation laati siltä varalta, että Donald Trump voittaisi vaalit, haluaisi nähdä valtiollisten instituutioiden purkamisen ja vallan suurempaa keskittämistä presidentille. Monet asiantuntijat ovat kritisoineet manifestia.
Entä abortti?
Finnilän mielestä Euroopan pitäisi muistuttaa enemmän Trumpin Yhdysvaltoja, eli kehittyä enemmän kohti liittovaltiota, jossa päätöksenteko tuodaan mahdollisimman lähelle yksilöä.
– Trumphan muutti esimerkiksi Yhdysvaltain aborttilakia, jossa hän siirsi päätöksenteon liittovaltion tasolta osavaltiotasolle, eli lähemmäs kansalaista.
Korkein oikeus kumosi Yhdysvaltojen laajan aborttioikeuden vuonna 2022. Trump on vaaleissa kosiskellut kristillistä oikeistoa aborttikysymyksessä.
Finnilä on itse kristitty perheenisä ja perinteisten sukupuoliroolien puolestapuhuja avioliitossa.
Mitä mieltä Finnilä on naisten aborttioikeudesta?
Naisella täytyy tietysti olla itsemääräämisoikeus oman kehonsa suhteen, Finnilä katsoo.
– Mutta lapsen oikeus elämään ajaa itsemääräämisoikeuden ohi tässä tapauksessa. Suurin osa aborteista tehdään sosiaalisista syistä. En voi kuitenkaan moralisoida ketään, joka on joutunut rikoksen uhriksi.
Finnilä myöntää kuitenkin, että aborttioikeuden kumoaminen voi johtaa maan yhä suurempaan pirstaloitumiseen. Demokraateilla ja republikaaneilla on erilaisia ratkaisuja esimerkiksi juuri aborttikysymykseen ja evoluutioteorian opettamiseen kouluissa riippuen siitä, kumpi puolueista hallitsee missäkin osavaltiossa.
”Kamala Harris tarjoaa kapeampaa sananvapautta”
Trumpin vastustajaa Kamala Harrisia on kritisoitu siitä, että hän on liian ”woke”.
Finnilän mielestä on hienoa, että on valinnanvapaus, kun kyse on ihmisten omista seksuaalisista mieltymyksistä ja siitä, mitä he tekevät omalla kehollaan.
– Jos mies sanoo olevansa nainen, hänellä on oikeus siihen, eikä häntä pitäisi syrjiä tai pilkata sen takia. Mutta jos hän sanoo toiselle henkilölle, että tämän täytyy ajatella hänen olevan nainen, vaikka hänen biologinen sukupuolensa on miehen, se menee liian pitkälle.
Tämän tyyppisissä kysymyksissä Finnilä ajattelee, että Trump on tarjonnut laajempaa sananvapautta kuin Kamala Harris.
– Hän on ilmaissut, että tällaisissa asioissa olisi universaali, objektiivinen totuus, jonka kaikkien pitää hyväksyä.
Trump, diktaattori?
Trumpia on kutsuttu diktaattoriksi ja häntä on syytetty demokratian romuttamisesta, etenkin vuoden 2021 Capitolin valtauksen jälkeen, kun Trump-kannattajat valtasivat Yhdysvaltain kongressirakennuksen.
Finnilä näkee kuitenkin Trumpin demokraattisena presidenttinä.
– Kamala Harris on syyttänyt Trumpia demokratian viholliseksi, diktaattoriksi ja siitä, että hän romuttaa oikeusjärjestelmän. Ne toimenpiteet, joita hän teki edellisellä vaalikaudella, kuten valtiollisen byrokratian keventäminen ja päätöksenteon vieminen osavaltiotasolle, ovat sellaisia, joita diktaattori ei missään nimessä tekisi.
Jotta voisi itse edistää Suomen muuttumista hieman enemmän Yhdysvaltojen kaltaiseksi, Finnilä on päättänyt asettua ehdolle kuntavaaleissa tulevana keväänä.