Itä-Suomen yliopiston Joy-kuoro päättää juhlavuotensa joulukonsertteihin Nurmeksessa ja Joensuussa.
55-vuotias kuoro esiintyy tiistai-iltana Hannikaisen salissa Nurmeksessa. Nurmeksen Joulumusiikin tarjontaan kuuluvan konsertin ohjelmassa on joulumusiikkia eri puolilta maailmaa ja tietenkin myös P.J. Hannikaisen lauluja. Torstaina kuoro konsertoi Carelia-salissa Joensuussa.
Kuoronjohtaja Matti Makkonen kertoo, että koronapandemian jäljet näkyvät edelleen kuorotoiminnassa.
– Pandemia-aika muutama vuosi sitten vaikutti monella tavalla myös kuorotoimintaan ja nuorten kanssa työskentelyyn. Semmoinen pitkäjänteinen sitoutuminen ehkä on nyt vähän haastavampaa.
– Jos ajattelee kuorotoimintaa yleisesti, niin rahoituspuolella avustusten saaminen tai pääsylipputulojen kerryttäminen on jossain määrin haastavampaa kuin aikana ennen pandemiaa.
Joy on perustettu vuonna 1969. Sekakuoron riveissä on tuotannoista riippuen 30–50 laulaa, joiden keski-ikä on noin 25 vuotta.
Kuoron toimintaa tukevat Itä-Suomen yliopisto, Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto.
Vuodesta 2014 alkaen Joy-kuoro on toiminut Itä-Suomen yliopiston virallisena edustuskuorona.