Loppi rikkoo säästöpossunsa, koska valtio vähentää kuntien rahoitusta

Kunnanjohtaja Mikko Salmela kertoo, että edellisvuosien säästöillä paikataan valtionosuusrahoituksen laskua.

Ulkokuva Lopen yhtenäiskoulusta marraskuussa 2023.
Lopen yhtenäiskoulu aloitti toimintansa keväällä 2021. Arkistokuva. Kuva: Timo Leponiemi / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Lopen ensi vuoden talousarvio on reilun miljoona euroa alijäämäinen. Kunnanjohtaja Mikko Salmela sanoo, että talousarvio sisältää paljon säästötoimia, vaikka onkin miinusmerkkinen.

– Kunnan taloustilanne tulee olemaan tiukka myös vuosina 2026 ja 2027, mutta jo vuonna 2028 pitää olla ylijäämää.

Lopella talouden tasapainottamistalkoisiin ovat osallistuneet kaikki kunnan toiminnot, mutta tästä huolimatta rahat eivät riitä. Verotulojen arvioidaan kasvavan tähän vuoteen verrattuna, mutta valtionosuusrahoitus laskee 5,5 prosenttia verrattuna tämän vuoden rahoitukseen.

– Edellisvuosien säästöillä paikataan rahoituksen laskua, Salmela sanoo.

Vesitornin korjaus isoin investointi

Investointeihin varataan ensi vuodelle yli 1,7 miljoonaa euroa. Lopen talouspäällikkö Anne Murtonen sanoo, että investointeja tehdään omalla tulorahoituksella, ei lainarahalla.

– Ensi vuonna Lopella peruskorjataan kirkonkylän vesitorni, mutta muutoin investoinnit ovat lähinnä ylläpitokorjauksia, Murtonen kertoo.

– Isoja investointeja ei tarvita, koska koulut ja päiväkodit ovat hyvässä kunnossa. Samoin uusi liikuntahalli Lastikka, toteaa kunnanjohtaja Salmela.

Koulujen kohtalo odottaa päätöksiä

Lopella kuntalaisia puhuttaa kolmen pienen kyläkoulun kohtalo. Joentaan, Länsi-Lopen ja Kormun koulujen tilannetta selvitetään, sanoo Salmela.

– Mitään päätöksiä niiden lakkauttamisesta ei ole tehty, muistuttaa Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela.

Lopen kunnan ensi vuoden tuloveroprosentiksi on vahvistettu 8,90 prosenttia.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.