Vuoden viimeinen Ylen kannatusmittaus ei tarjoa suuria muutoksia, mutta näyttää, mistä asetelmista lähdetään ensi vuoteen.
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannatuksen nousu pysähtyi, mutta isossa kuvassa puolue on hilannut suosiotaan ylöspäin eduskuntavaaleista lähtien.
Oppositioasemasta kannatuksen nostaminen on toki helpompaa kuin hallituksesta.
SDP:tä avittaa hallituksen alhainen kannatus, eikä puheenjohtaja Antti Lindtmanin ole juuri tarvinnut erottautua avauksilla.
Puolueelle näyttää riittävän, että se välttelee virheitä.
SDP ei halua ottaa riskejä kannatuskyselyjen kärkipaikan menettämisestä kevään kunta- ja aluevaalien alla.
Siitä kertoi myös nopea reagointi eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa luotsanneen Kimmo Kiljusen (sd.) puheisiin itärajan avaamisesta ja syytöksiin iltapäivälehtien hybridivaikuttamisesta.
Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kommentoivat vikkelästi, etteivät Kiljusen lausunnot edusta SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.
Lindtmanin kanssa keskusteltuaan Kiljunen ilmoitti seuraavana päivänä jättävänsä tehtävän.
Puoluejohto sai huokaista helpotuksesta, kun keskustelu aiheen ympärillä päättyi nopeasti.
Kevään vaalit näkyvät jo puolueiden kamppailussa
Kokoomus ja SDP ovat tänä vuonna vaihdelleet paikkaa eduskuntavaalikannatusta mittaavan kyselyn kärkipaikalla.
Suuren eron kokoomukseen SDP kiskaisi vasta kuukauden takaisessa kannatusmittauksessa.
SDP on lausunut ääneen tavoittelevansa kevään kunta- ja aluevaalien voittoa. Ei ole sattumaa, että puolue on pitänyt sosiaali- ja terveyspalveluiden tilannetta esillä kansalle televisioitavilla kyselytunneilla pitkin syksyä.
Kokoomus ei tyydy vähempään kuin vaalivoittoon. Puolue on puheenjohtajansa, pääministeri Petteri Orpon johdolla voittanut vaalit kerta toisensa jälkeen.
Tilanne ei ole kuitenkaan kokoomukselle helppo. Suuria leikkauspäätöksiä tehnyt hallitus on epäsuositumpi kuin koskaan aiemmin tällä hallituskaudella.
Hallituksella on keväällä edessään myös puoliväliriihi, jossa se joutuu katsomaan, ovatko tehdyt toimet riittäviä velkasuhteen taittamiseen.
Samaan aikaan hyvinvointialueiden talousahdinko ja sote-palvelut ovat kevään vaalien keskeinen teema.
Orpo voi vain toivoa, että ensi vuodelle povattu talouskasvu tuo edes pientä helpotusta tilanteeseen.
Orpo on yrittänyt saada perussuomalaisia kuriin
Perussuomalaisten kannatuksen lasku jatkuu yhä, vaikka se syksyllä hetkeksi pysähtyikin. Kannattajia on siirtynyt ennen kaikkea katsomoon.
Hallituksen taivalta ovat leimanneet perussuomalaisten irtiotot, joita Orpo on yrittänyt saada kuriin.
Viimeksi näin kävi monia käänteitä sisältäneessä kansallismielistä 612-soihtukulkuetta koskevassa tapauksessa.
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja ja Sheikki Laakso ilmoittivat vuoronperään osallistuvansa itsenäisyyspäivänä Linnan juhlien sijaan soihtukulkueeseen. Myöhemmin Laakso perui osallistumisensa.
Todennäköisesti vasta myöhemmin selviää, vaikuttaako tapaus perussuomalaisten suosioon ja jos, niin mihin suuntaan.
Kannatusmittauksen tausta-aineistosta selviää, että tämän viikon alussa puolueen kannatus oli heikompi kuin koko mittausjaksolla, muttei erityisen huono. Taloustutkimus teki viimeiset haastattelut tiistaina.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi kesällä eduskuntaryhmän kokouksessa, että puolue on ollut liian kiltti.
Mikäli perussuomalaisten kannatus laskee vielä entisestään, tietää se hallitukselle vaikeuksia. Perussuomalaisten on pakko alkaa erottautua vielä enemmän.
Keskusta näkee jo perussuomalaisten perävalot
Keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen näyttää pystyneen nostamaan hieman puolueen kannatusta ja vakiinnuttamaan sen noin 13 prosenttiin.
Lukema tuskin vielä tyydyttää keskustaa, mutta se pystyy näkemään jo perussuomalaisten selän edessään. Puolueiden välillä on eroa eduskuntavaalikannatusta mittaavassa kyselyssä enää kaksi prosenttiyksikköä.
Kevään kunta- ja aluevaaleissa keskustalla on näytön paikka. On selvää, että puolue haluaa voittaa perussuomalaiset, sillä vaalit ovat perinteisesti keskustalle vahvemmat kuin perussuomalaisille.
Hyvä tulos antaisi puolueelle toiveita yrittää peitota perussuomalaiset myös valtakunnanpolitiikassa.