Helsingin kaupunki kaataa huonokuntoisia ja vaarallisia puita Munkkiniemen, Munkkivuoren ja Niemenmäen alueella.
Puita kaadetaan ulkoilureittien ja tonttien reunoilla, missä vaaraa aiheuttavat ja yllättäen kaatuvat puut voivat haitata asukkaita ja liikkujia.
Kaupunki harventaa myös pienpuustoa turvallisuussyistä etenkin reittien ja teiden risteyskohdissa, joissa näkymän umpeutuminen voi aiheuttaa vaaratilanteita.
Tiedotteessa kerrotaan, että valtaosa kaadetuista rungoista jätetään lahoamaan maapuina. Kaupungin mukaan eriasteinen lahopuu edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.
Lisäksi taloyhtiöiden ja tontinomistajien toiveesta voidaan kaataa puita, jotka ovat kasvaneet katu- tai puistoalueelta häiritsevästi tontin puolelle.
Työt alkavat joulukuun aikana. Kaupunki kertoo, että myös lintujen pesimisaika huhti–heinäkuussa otetaan huomioon töiden toteutuksessa.