Kuopion kaupunkialueella pahaa hajua torstaiaamuna, lähde tuntematon

Useassa kaupunginosassa havaittiin ummehtunutta tai viemärin hajua. Sen syy ei ole selvillä.

Näkymä Kuopion torin reunalle, taustalla Kuopion kaupungintalo.
Paha haju leijui myös Kuopion keskustan alueella. Kuva: Keijo Salokangas / Yle
  • Keijo Salokangas

Kuopion kaupunkialueella on ollut ilmassa pahaa hajua torstaiaamun aikana. Hajua on kuvailtu viemärin tai mädäntyneen hajuksi.

Haju oli voimakasta ja sitä havaittiin eri puolilla Kuopiota, muun muassa keskustassa, Neulamäessä ja Kelloniemessä. Vielä varhain aamulla hajua ei ollut, mutta noin kello yhdentoista aikaan sitä oli ilmassa runsaasti.

Kuopion kaupungin alueellisissa ympäristösuojelupalveluissa ei ollut torstaina päivällä tietoa hajusta tai sen syystä. Sinne ei tullut ilmoituksia hajusta.

Yksi mahdollinen hajun lähde voisi olla ollut Lehtoniemen jätevedenpuhdistamo, koska tuulen suunta oli etelän puolelta. Ylen tavoittama ympäristötarkastaja Mikko Sokura epäili kuitenkin, voisiko jätevedenpuhdistamon haju levitä näin kauas.

Pelastuslaitos ei myöskään tiennyt, mistä haju johtui. Hätäkeskukseen oli tullut aamun aikana yksi ilmoitus pahasta hajusta.

Puolenpäivän jälkeen haju oli jo haihtumassa.

Kuopion kaupungin alueelliset ympäristöpalvelut kertoi torstaina, että katupöly, Tasavallankadun rakennustyömaan pölyt sekä kaukokulkeuma ovat nostaneet pienhiukkasten pitoisuuksia yli raja-arvojen viime päivinä. Pölypitoisuuksien nousua auttaa kuiva pakkaskeli ja ajoittain tyyni sää. Myös puun pienpoltto voi heikentää ilmanlaatua.