Iran väittää testanneensa onnistuneesti satelliitin kantorakettia

Simorgh-kantoraketin laukaiseminen on epäonnistunut useasti aiemmin.

  • Meri Naski

Iran on perjantaina ilmoittanut suorittaneensa onnistuneen testilaukaisun osana ohjelmaa, joka lännen mukaan kehittää Iranin ballistisia ohjuksia.

Iranin mukaan testilaukaisu suoritettiin Simorgh-kantoraketilla, joka on suunniteltu satelliittien kuljettamiseen. Kyseisen raketin laukaiseminen on epäonnistunut useasti aiemmin.

Iran sanoo kantoraketin laukaisun tapahtuneen Imam Khomeinin avaruuskeskuksessa Semnanin provinssin maaseudulla. Riippumattomat lähteet eivät ole vielä vahvistaneet laukaisun onnistumista.

Yhdysvallat on aiemmin todennut, että Iranin satelliittilaukaisut rikkovat maata koskevia YK:n päätöslauselmia, joiden mukaan Iranin ei tulisi tehdä ydinasekelpoisiin ballistisiin ohjuksiin liittyviä toimia.

Lähde: AP