Rovaniemellä purettavien paritalojen vuokranantaja kertoo, että Metsähallitus olisi halunnut asukkaat ulos jo vuoden 2024 lopussa, mutta hän sai neuvoteltua heille lisäaikaa.
Yle uutisoi tiistaina, että 28 rovaniemeläisen asunnon asukkaat joutuvat etsimään uudet kodit, sillä Puolustusvoimat purkaa talot.
– Neuvottelin asukkaille puoli vuotta lisäaikaa, sillä talvikaudella Rovaniemen asuntotilanne on kaikkein vaikein, asunnot omistaneen Asuntoruukki oy:n yrittäjä Kauko Lehto sanoo
Metsähallituksesta ei vahvisteta Lehdon kertomaa.
– En muista enää niin tarkkaan sitä, millaisia neuvotteluja kauppaehtojen sopimista ennen on tehty. Siitä on niin monta vuotta aikaa, kertoo Metsähallituksen maankäyttöpäällikkö Perttu Finne.
Vuokranantaja ja Metsähallitus sopivat tonttikaupoista jo vuonna 2019, mutta asukkaille asiasta kerrottiin vasta marraskuun lopussa. Ylen haastattelemille asukkaille irtisanomisilmoitus ja tieto talojen purkamisesta tulivat yllätyksenä ja järkytyksenä.
Kauko Lehdolla olisi ollut halu jatkaa kiinteistöjen hallintaa vielä muutaman vuoden ajan. Metsähallitus ei suostunut ehdotukseen Puolustusvoimien toiveesta, vaan kiinteistöjen hallintaoikeus sovittiin päättymään toukokuun 2025 loppuun.
Perttu Finnen mukaan asuntojen hallintaoikeus voitiin pitää Asuntoruukilla näinkin pitkään, sillä tärkeintä oli saada strategisesti merkittävän alueen tontit valtion hallintaan.
”Tieto olisi aiheuttanut turhaa paniikkia”
Lehto näkee, että ennakkovaroitus ei olisi tuonut asukkaille lisäarvoa asiaan. Hänen mukaansa ilmoittamatta jättämiselle ei ole sen kummempaa syytä.
– Tieto olisi aiheuttanut asukkaissa turhaa paniikkia, ja vuokralla asumisessa on aina se mahdollisuus, että asunto myydäänkin ja vuokrasopimus irtisanotaan, Lehto sanoo.
Metsähallituksen maankäyttöpäällikkö Perttu Finnen mukaan Metsähallitus tai Puolustusvoimat ei ole vaikuttanut irtisanomisilmoitusten tai asiasta asukkaille tiedottamisen ajankohtaan. Tiedottaminen asiasta on ollut yksin Asuntoruukin vastuulla.
Vuokraisäntä Lehdon mukaan kaikki vuokralaiset ovat ilmoittaneet, että he haluavat asua asunnoissa mahdollisimman pitkään.
Lehto on yllättynyt siitä, että hänen suuntaansa asiasta ei ole vielä tullut viestiä vuokralaisten puolelta.
– Lähettämämme tiedote oli mielestäni riittävän kattava, asiat tulevat hyvin ilmi.
Tänä syksynä tehdyt vuokrasopimukset on Lehdon mukaan tehty toukokuun loppuun asti olevina määräaikaisina. Myös syksyllä muuttaneille tuoreimmille asukkaille vuokrasopimuksen irtisanomisajaksi on annettu puoli vuotta kolmen kuukauden sijaan.
Sotilasalueen läheisyys ymmärretään
Asuntoruukki myi Rovaniemen tonttien kanssa samaan aikaan tonttejaan myös Siilinjärven Rissalasta ja Jyväskylän Tikkakoskelta Puolustusvoimien käyttöön. Myös näiden alueiden tontit sijaitsivat lentokenttien läheisyydessä.
Lehdon mukaan Asuntoruukki on jo aiemmin myynyt kahdeksan vastaavaa omistamaansa aluetta. Lehto kertoo lähestyneensä itse muutamia vuokralaisiaan asiasta ja saaneensa lopulta ymmärrystä kaupoista.
– Sotilasalueen läheisyys ymmärretään. Mekään emme halunneet, että tällaiset kohteet päätyisivät joskus kaupaksi esimerkiksi idän puolelle, Lehto sanoo.
Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan viestinnästä kerrotaan Ylelle, että alue jää tyhjäksi sitten, kun paritalot on purettu. Tontit säilyvät tämän jälkeen Metsähallituksen hallinnoimina.