Rasistinen ja fasistinen Sinimusta liike kertoo nettisivuillaan, että se järjestää lukupiirin Hämeenlinnan kirjaston Leino-salissa ensi lauantaina.
Viestiksi tapahtumatiedon yhteyteen on kirjoitettu, että ”Sinimusta lukupiiri jatkaa Hämeenlinnan kirjastossa siitä mihin Oodissa jäätiin”. Tätä ennen liike kertoo tarjoavansa glögiä ja keskusteluja torilla.
Hämeenlinnan kirjastotoimenjohtaja Heli Huotakoski vahvistaa Ylelle, että lukupiirille on tehty tilavaraus. Asian selvittely on kirjastossa vielä kesken.
Lukupiiri kokoontui itsenäisyyspäivänä Helsingissä keskustakirjasto Oodissa ja kohtasi liikettä vastustavan mielenosoituksen.
Sinimustan lukupiirin kokoontumisesta Hämeenlinnassa kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.
Lukupiiri Oodissa johti mielenosoitukseen
Itsenäisyyspäivän lukupiiriin Oodissa osallistui viitisenkymmentä Sinimustan liikkeen jäsentä, ja heitä vastusti moninkertainen määrä mielenosoittajia. Kirjastossa oli lukupiirin aikaan arviolta 400–500 ihmistä.
Ylen tavoittama Sinimustan liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru kertoo, että Hämeenlinnan lukupiiristä odotetaan pienempää kuin Oodissa.
– Tapahtuma on Hämeen piirin järjestämä. Epäilen, että vastareaktiokin on pienempi.
Kurun mukaan liike on varannut kirjastosta lukupiiriä varten tilan, eikä varausta ole toistaiseksi peruttu. Lukupiirissä on tarkoitus käsitellä kansallismielisen aatteen julkaisuja.
Liikkeen Satakunnan piiri kokoontuu Porin kirjastossa huomenna torstaina.
Poliisi puuttuu, jos tarvetta on
Poliisi on keskiviikkona saanut tiedon Hämeenlinnan lukupiiristä, kertoo ylikomisario Timo Kuokkanen Hämeen poliisista. Kuokkasen mukaan poliisi seuraa tilannetta, mutta puuttuu tapahtumaan vain, jos siihen tulee syytä.
– Kirjasto itse ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta kirjastossa. Ensisijainen vaihtoehto tähän ovat järjestyksenvalvojat.
Kuokkasen mukaan poliisilla ei ole tietoa, että Hämeenlinnassa järjestettäisiin liikettä vastustava mielenosoitus, kuten Oodissa.
Oodissa paikalla oli myös useita poliiseja, ja vartijat poistivat muutaman aggressiivisesti käyttäytyneen henkilön kirjastosta. Ylen tietojen mukaan heistä ainakin yksi oli mielenosoittaja.
Liike ei varannut Oodista tilaa eikä ilmoittanut tapahtumasta kirjastolle etukäteen. Oodin johtajan mukaan tapahtuma olisi kielletty Helsingin kaupungin sääntöjen vastaisena toimintana, jos sitä varten olisi varattu tila.
Juttua päivitetty 11.12.2024 klo 14.13: lisätty ylikomisario Timo Kuokkasen kommentit.
Juttua päivitetty 11.12.2024 klo 13.57: lisätty Sinimustan liikkeen puheenjohtajan Tuukka Kurun kommentit.