Sekä ehkäisevän päihdejärjestön päällikkö että työpsykologi puolustavat pikkujouluja: ”Perinnettä voi vähän ravistella”

Yhteisöllinen ulottuvuus tekee työpaikan juhlista tärkeitä. Onnistuneiden juhlien edellytykset luodaan jo suunnitteluvaiheessa.

Katettu ruokapöytä.
Erityisen tärkeäksi yhteisöllisyyden ylläpitäminen on noussut etätöiden yleistyttyä. Kuvituskuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
  • Kata Salaspuro

Yhteisöllisyys on tärkeä päihdehaittoja ehkäisevä tekijä, ajattelee EHYT ry.n Aikuiset-osaston päällikkö Marika Vartiainen.

Erityisen tärkeäksi yhteisöllisyyden ylläpitäminen on noussut etätöiden yleistyttyä.

– Arkeen täytyy luoda keinotekoisestikin niitä rakenteita, että nähtäisiin livenä.

Hän kuitenkin muistuttaa, etteivät yhdet pikkujoulut vielä tee kesää: täytyy olla muitakin asioita, joita työpaikalla tehdään yhdessä.

Myös Terveystalon vastaava työpsykologi Tiina Tuominen pitää ihmisten tuomista yhteen tärkeänä työyhteisön näkökulmasta.

– Ne luovat sitä liimaa, joka auttaa arjessa ja myös työpaikan konfliktitilanteissa.

Useammat, säännöllisesti pitkin vuotta ripotellut yhteiset ajanvietteet saattavat hänen mukaansa myös vähentää vaaraa siitä, että pikkujouluissa juhlinta lähtisi lapasesta.

Perinteitä on myös varaa uudistaa

Sekä Vartiainen että Tuominen ovat yhtä mieltä siitä, ettei vanhaa kaavaa ole välttämätöntä toistaa.

– Tässä on yksi hyvä perinne, jota voi vähän ravistella ja luoda uusiksi, linjaa Vartiainen.

Tuominen huomauttaa, että omaa alkoholinkäyttöään voi pitää myös työhyvinvointimittarina.

– Jos tuntuu, että pikkujouluissa on pakko olla alkoholia rentoutumiseen, ehkä työn arjessakin on jotain, jota voisi muuttaa.

Saavutetuista eduista ei haluta pikkujouluissa luopua, sanoo Ehyt ry:n Aikuiset-osaston päällikkö Marika Vartiainen.

Kaikille sopivat juhlat edellyttävät avoimuutta

Mistä sitten aloittaa nykyaikaisten pikkujoulujen suunnittelu? Marika Vartiainen kehottaa miettimään, millaisessa tilaisuudessa kaikilla olisi hyvä olla.

– Jos esimerkiksi työpaikan kulttuuria halutaan muuttaa, se on hyvä sanoittaa siinä matkan varrella: tänä vuonna meillä tehdäänkin näin. Tehdään näkyväksi sitä, mikä on tulossa.

Vartiainen kannustaa esihenkilöitä olemaan avoimia ja ottamaan henkilöstön mukaan juhlajärjestelyihin.

Morkkista voi hoitaa tai ennaltaehkäistä

Jos juhlinta kuitenkin äityy railakkaaksi ja seuraavana päivänä morkkistaa, Tiina Tuominen neuvoo nukkumaan yön yli ja sen jälkeen keskustelemaan asiasta.

– Rehellisellä anteeksipyynnöllä pääsee tosi pitkälle.

Vartiainen ohjeistaa ennaltaehkäisyyn.

– Ihminen voi itsekin suunnitella toimintaansa etukäteen. Jos tietää ilmaisen viinan houkuttelevan, voi suunnitella ottavansa vähän vähemmän ja juoda välillä vaikka mocktailin.