Teknologiayhtiö Wärtsilä on ilmoittanut myyvänsä Automation, Navigation & Control Systems (ANCS) -liiketoimintansa ruotsalaiselle sijoitusyhtiö Solix Group AB:lle.
ANCS tunnetaan maailmalla merinavigoinnin ja automaation innovatiivisten laitteisto- ja ohjelmistoteknologioiden alalla.
Sen ratkaisut kattavat integroidut navigointi- ja automaatiojärjestelmät, edistykselliset anturit, jotka parantavat turvallisuutta ja tilannetietoisuutta, sekä dynaamiset paikannusjärjestelmät, jotka mahdollistavat alusten tarkan asemoinnin.
Wärtsilä hankki ANCS:n vuonna 2015 osana Marine Systems Internationalia. Vuonna 2023 sen liikevaihto oli lähes 200 miljoonaa euroa.
– Olemme tehneet yhteistyötä Solixin kanssa aiemmissa divestoinneissamme, ja olen varma, että ANCS saa vahvan omistajan ja loistavan ympäristön jatkaa liiketoiminnan itsenäistä ja menestyksekästä kehittämistä, kertoo Wärtsilän Portfolio Businessin liiketoimintajohtaja ja johtoryhmän jäsen Tamara de Gruyter.
Automation, Navigation & Control Systems (ANCS) -liiketoimintayksikkö työllistää muutaman ihmisen Vaasassa.
Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 toisen neljänneksen aikana, kunhan tarvittavat hyväksynnät saadaan.