Tasavallan presidentti Alexander Stubb luovutti Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitalin laulaja-lauluntekijä Eva Dahlgrenille ja muusikko Tomas Ledinille Presidentinlinnassa lauantaina järjestetyssä vastaanotossa.
Ruotsalaistaiteilijoiden mitaleja perustellaan presidentinkanslian tiedotteessa tunnustuksena pitkäaikaisesta työstä kulttuurin parissa. ”Dahlgren ja Ledin ovat työllään edistäneet merkittävästi Suomen ja Ruotsin välisiä suhteita ja auttaneet luomaan kulttuurisia siteitä maidemme välille”, tiedotteessa todetaan.
Eva Dahlgren (s. 1960) on yksi Ruotsin tunnetuimpia laulajia, joka on valloittanut yleisönsä myös Suomessa yli 30-vuotisen uransa aikana. Dahlgrenin albumit ovat myyneet Suomessa yli viiden kultalevyn verran.
Dahlgren kertoi kiitossanoissaan lämpimästä suhteestaan Suomeen uransa alkuaikoina. Kun hänen oli vaikea saada kappaleitaan soitetuksi Ruotsissa, hänellä oli aina tilaisuus tulla Suomeen esiintymään.
– Minut otettiin täällä vastaan avoimin sylin ja sain esiintyä niin paljon kuin halusin. Ja vaikka tekstini olivat ruotsiksi täysin suomenkielisessä ympäristössä, ymmärsimme kuitenkin toisiamme. Musiikki on niin fantastinen kieli, Dahlgren sanoi.
Tomas Ledin (s. 1952) kuuluu Ruotsin suosituimpiin muusikoihin, jonka ura on alkanut jo vuonna 1972. Ahkerasti Suomessa esiintynyt muusikko palkittiin viime vuonna jo neljännen kerran Ruotsin maineikkaimmalla musiikkialan palkinnolla, Grammiksella.
Stubbin luovuttamat mitalit oli myönnetty taiteilijoille 22. maaliskuuta 2024 ennen presidentin Ruotsiin tekemää valtiovierailua.
Tavallisesti Pro Finlandia -mitalit myönnetään saajilleen itsenäisyyspäivänä. Tämän vuoden itsenäisyyspäivänä mitalit myönnettiin kaikkiaan 15 suomalaiselle kulttuurialan edustajalle.
Vuoden 2024 suomalaiset mitalistit olivat pianisti Folke Gräsbeck, kirjailija Joel Haahtela, kirjailija Pirjo Hassinen, tanssitaitetilija Jyrki Karttunen, kuvittaja Adam Korpak, näyttelijä Tommi Korpela, laulaja Marion Munck, muusikko Esa Nieminen, elokuvaohjaaja Claes Olsson, kirjailija Petri Pykälä, kuvataiteilija Kim Simonsson, kirjailija Jari Tervo, muusikko Pertti Willberg, nukketeatteritaiteilija Timo Väntsi ja kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry.
Mitaleita on Presidentin kanslian mukaan myönnetty ulkomaalaisille vastaanottajille vain 39 kappaletta. Kunniamerkin on saanut yhteensä 1 002 kulttuurialan edustajaa.