Eduskunnan tiistaina tekemä sairaalaverkkopäätös ei merkitse sitä, että Kemi ja Savonlinna lopettaisivat taistelunsa sairaaloidensa puolesta.
Sekä Länsi-Pohjan että Savonlinnan sairaaloissa toimii ensi lokakuusta lähtien yöaikaan vain perusterveydenhuollon päivystys. Iltakymmenen ja aamuseitsemän välillä sairaaloissa päivystää vain yksi erikoislääkäri.
Kaupungit aikovat hankkia juridisia jatkoselvityksiä sekä seurantatutkimuksen siitä, lisääntyykö Savonlinnan ja Kemin alueiden väestön kuolleisuus ja vaarantuuko potilasturvallisuus päivystysjärjestelmän alasajon vuoksi.
Kaupungit ovat jo aiemmin todenneet, että ne harkitsevat rikosilmoituksen tekemistä, jos sairaaloiden yöpäivystysten supistaminen lisää ihmisten ennenaikaisia kuolemia alueilla.
Kaupungit ovat myös pyytäneet ja saaneet asiantuntijalta lausunnon lainvalmisteijoiden mahdollisesta rikosvastuusta. Prosessi- ja rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvasen lausunnon johtopäätöksenä on, että rikosvastuu voi kohdistua lainvalmistelusta vastanneeseen virkamieheen esimerkiksi puutteellisten vaikutustenarviointien perusteella.
Kemin kaupunginhallitus keskusteli sairaalalakipäätöksen jatkotoimista tiistaina. Kaupunginhallitus totesi, että asian valmistelua jatketaan. Sama päätös on jo tehty Savonlinnassa.