Osa pohjalaisrinteistä ehtii jo joulusesonkiin – yrittäjillä sama toive: ”Muutama reipas pakkaspäivä”

Muutama rinne kertoo avaavansa välipäivinä, osan kauden avaus on sovinnolla siirretty ensi vuoteen.

Simpsiöllä Lapualla rinteet ovat vähää vaille valmiit laskettelijoita varten. Video: Birgitta Vuorela / Yle.
  • Birgitta Vuorela

Ailahteleva sää on hankaloittanut rinteiden lumetusta pohjalaismaakunnissa.

Osa tietää jo nyt, että aloitus menee tammikuulle, osa ilmoittaa avaavansa välipäivinä.

Varmuudella laskemaan pääsee jo tulevana viikonloppuna Soinin Vuorenmaassa ja Kiuaskalliolla Jalasjärvellä, myös Jouppiska Seinäjoella avaa tapaninpäivänä.

Taustalla hiihtohissi lumisessa maisemassa, etualalla kuusi, jossa jouluvalot.
Soinin Vuorenmaa avaa pohjalaisista laskettelurinteistä ensimmäisenä. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Lakis Vimpelissä arvelee myös avaavansa tapanina.

– Jos vain kaikki koneet toimivat, rinne on kyllä valmis, kertoo yrittäjä Jouni Niemelä.

Lakis Vimpeli
Lakis Vimpelissä pyrkii saamaan hissit liikkelle tapaninpäivänä. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Teuvalla Parrassa lumettamaan ei ole päästy lainkaan, kertoo toimintavastaava Anna Satokunnas.

– Laitteiston kanssa on ollut ongelmia. Pari viikkoa lumetusta tarvitaan, ennen kuin voidaan avata.

Sievissä Louekallion laskettelukeskus on vain harvoin päässyt mukaan joulusesonkiin, eikä siihen pyritä nytkään. Lumetus on vasta aluillaan, joten kauden alku menee väkisinkin tammikuulle.

Luonnon lumi ei juuri auta rinteiden kuntoon saamisessa; tykkilunta tarvitaan, että käyttöä kestävä pohja saadaan aikaan. Hyvänä markkinointikeinona se kyllä toimii, tietää Loueskallion yrittäjä Kari Niemi.

– Viime viikolla kukaan ei kysellyt koska avataan, nyt niitä kyselyjä tulee, naurahtaa Niemi.

Joulu on tärkeä sesonki

Moni laskettelukeskus toivoo voivansa avata ennen vuodenvaihdetta. Se olisi myös talouden kannalta tärkeää, sanoo Lapualla Simpsiön rinteitä isännöivän Simpsiönvuori Oy:n hallituksen puheenjohtajan Juha-Matti Näykki.

– Se olisi äärettömän tärkeää. Liikevaihto rinnepuolella koostuu vain muutamasta sesongista, ja yksi niistä on joulu. Etenkin nyt kun on pitkät vapaat.

Juha-Matti Näykki on Simpsiönvuori Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Simpsiön rinteitä isännöivän Simpsiönvuori Oy:n hallituksen puheenjohtajan Juha-Matti Näykki toivoo, että ainakin yksi rinne saadaan auki välipäivinä. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Vielä on kuitenkin epävarmaa, saadaanko rinne auki välipäivinä. Muutama pakkaspäivä tarvitaan.

– Usko on edelleen luja, että voitaisiin avata välipäivinä. Mutta varmaan ei voi sanoa, kun säät heittelevät.

Myös Sotkan rinteet Kauhajoella ovat jo vähää vaille valmiit laskijoita vasten. Varovainen toive elää siitä, että laskemaan pääsi jo välipäivinä, kertoo rinnepäällikkö Jari Ranta.

Joulupukilta siis toivotaan yhtä asiaa.

– Muutama reipas pakkaspäivä, kymmenisen astetta pakkasta useamman päivän ajan.