Silpa Kinnunen sai avun viljattomasta ruoasta – asiantuntija toivoo vilja-allergisille samaa tukea kuin keliaakikoilla

Vilja-allergia edellyttää erikoisruokavaliota. Pienituloinen keliaakikko voi saada ruokakuluihin tukea Kelasta, mutta vilja-allergiassa tuki pitää osata hakea hyvinvointialueelta.

Silpa Kinnunen sai oloonsa helpotuksen viljattomasta ruokavaliosta. Toimittaja ja kuvaus: Kaje Komulainen / Yle, editointi Mirva Ekman / Yle.
  • Kaje Komulainen

Kokkolalainen Silpa Kinnunen huomasi voivansa huonosti aina syötyään viljoja sisältäviä tuotteita, joten hän poisti ne ruokavaliostaan.

Vaikka Kinnusella ei ole diagnosoitu vilja-allergiaa, viljattomaan ja ketogeeniseen ruokavalioon siirtyminen mullisti elämän.

– Vatsa ei ollut enää kipeä. Oli helppo elää.

Aamupuuron korvaavia tuotteita löytyi kaupoista helposti, mutta viljattomia leipomotuotteita ei tahtonut olla, joten Kinnunen alkoi kehitellä niitä itse.

– Yhtenä päivänä minulla oli sitten kädessä viljaton piirakka, josta totesin, että tätähän voisi vaikkaa myydä.

Kinnunen osallistui kehittelemällään piirakalla Suomalainen menestysresepti -kilpailuun, jossa on päässyt finaaliin asti.

Piirakoita paistopellillä
Sitkon saaminen taikinaan on Silpa Kinnusen mielestä yksi viljattoman leipomisen vaikeimmista vaiheista. Yleensä siinä auttaa perunakuitujauhe tai ratamon siemenistä saatava psyllium. Kuva: Kaje Komulainen / Yle

Vilja-allergisille oikeus toimeentulotukeen?

Allergia- ja astmaliiton mukaan vilja-allergiassa tietty vilja, yleensä vehnä, ohra tai ruis, aiheuttaa suoli-, iho- tai hengitystieoireita.

Vilja-allergia edellyttää erityisruokavaliota, jonka toteuttamisen kustannukset ovat tavanomaista ruokavaliota korkeammat.

Tarkalleen hintaa ei ole laskettu, mutta vilja-allergikolle sopivien ruoka-aineiden valikoima ja saatavuus on suppeampi kuin keliaakikoilla, joiden ruokavalion kustannukset ovat Keliakialiiton mukaan vuodessa yli 700 euroa enemmän kuin tavanomaisen ruokavalion.

Allergialiiton allergia-asiantuntija Katriina Ijäs tietää, että viljattomaan leivontaan sopivia raaka-aineita ja tuotteita löytyy jo kaupoista paremmin kuin aiemmin.

Ne ovat kuitenkin hintavia, koska niitä valmistetaan ja kulutetaan vähän. Myös pienet markkinat vaikuttavat hintaan.

Vilja-allergiasta kärsivän pitäisi saada automattisesti korvaus tai tukiseteli siksi, että ruokailu on paljon kalliimpaa ja aikaa vievämpää kuin terveellä

Katriina Ijäs, allergia-asiantuntija

Ijäs toivoisikin, että vilja-allergikot saisivat tukea.

– Vilja-allergiasta kärsivän pitäisi saada automattisesti korvaus tai tukiseteli siksi, että ruokailu on paljon kalliimpaa ja aikaa vievämpää kuin terveellä. Pelkkä gluteeniton ruokavalio ei riitä vilja-allergiselle, Ijäs sanoo.

Nainen keittiössä
Viljattoman leipomisen opetellut Silpa Kinnunen kokee olevansa elintarvikealan tutkimusmatkailija. ”Yhdistelen ennakkoluulottomasti ja luovasti aineita”, hän sanoo. Kuva: Kaje Komulainen / Yle

Keliakiaa sairastavan ruokailun kustannuksia kompensoidaan perustoimeentulotuessa, joka arvioidaan Kelassa.

Vilja-allergiasta kärsivän taas on mahdollista saada tukea ruokailunsa kustannuksiin hyvinvointialueiden täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta.

Sitä pitää kuitenkin osata hakea erikseen ja tuki on tarveharkintaista.

– On monimutkainen ja aikaa vievä prosessi, kun sosiaalityöntekijä kartoittaa tilanteen kokonaisuudessaan yksilökohtaisesti ja arvioi tuen tarpeen, sanoo allergialiiton erityisasiantuntija Risto Heikkinen.

Vilja-allergia ja keliakia ovat eri asioita:
Vilja-allergia:Keliakia:
Allerginen reaktio tietystä viljastaAutoimmuunisairaus, jossa viljojen gluteeni vahingoittaa ohutsuolta
Viljan välttämisen tarkkuus vaihteleeAinoa hoito - täysin gluteeniton elinikäinen ruokavalio
Paranee usein kouluiässäTodetaan laboratoriokokeilla ja suoliston tähystyksellä
Todetaan välttämis-altistuskokeella
Lähde: Allergia- ja astmaliitto

Juttua muokattu 7.1.2025 kello 10: Alkuperäisestä alaotsikosta saattoi saada käsityksen, että keliaakikko saisi automaattisesti korvausta. Keliakia huomioidaan Kelan maksamassa toimeentulotuessa eli tukea voivat saada vain pienituloiset yli 16-vuotiaat. Muutettu alaotsikko muotoon Pienituloinen keliaakikko voi saada ruokakuluihinsa tukea Kelasta, mutta vilja-allergiassa tuki pitää osata hakea hyvinvointialueelta.