Nurmijärven sunnuntaina syttyneen autiotalopalon arvellaan saaneen alkunsa varomattomasta tulenkäsittelystä, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitos. Aiemmin viranomaiset olivat kertoneet, että paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.
– Ihmisen toiminta on kuitenkin ollut merkittävässä roolissa, tarkensi päivystävä palomestari Jarmo Myllymäki STT:lle maanantaina alkuyöstä.
Tulipalossa Nurmijärven keskustassa tuhoutui asumaton iso omakotitalo. Alkuvaiheessa palo oli vaarassa levitä naapurirakennuksiin.
Osoitteessa Aleksis Kiven tie 12 sijainnut talo oli rakennettu vuonna 1930. Se oli Nurmijärven kirkonkylän osayleiskaavan mukaan kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus.
Myllymäki kertoo Ylelle, että kaksikerrokseinen asuinrakennus oli ollut jo pidemmän aikaa asumattomana.
Pelastuslaitos poistui kohteesta sunnuntain ja maanantain välisen yön aikana.