Yle Hämeen luetuin juttu viime vuonna laukaisi valtakunnallisen kohun. Marraskuussa satoja tuhansia lukijoita kerännyt uutinen kertoi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisusta, jonka mukaan hämeenlinnalaiskoulu loukkasi uskonnottoman lapsen uskonnonvapautta.
Tarina ei päättynyt tähän. Uutisen julkaisun jälkeen Hämeenlinnan sivistyslautakunta päätti olla noudattamatta lautakunnan suositusta ja jättää hyvitys maksamatta. Viimeisimpien tietojen mukaan korvauksetta jääneen lapsen äiti aikoo valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Kymmenen luetuimman juttumme joukkoon mahtui myös kaksi muuta lapsia koskevaa uutista: Forssan kaupungin päätös lopettaa koululaisten kasin aamut ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen uusi linjaus tarkkaavaisuusoireiden hoidossa.
Koskettavia tarinoita elämästä ja kuolemasta
Helmikuussa kerroimme 21-vuotiaan Arsi Jaakkolan arjesta uudessa kodissaan. Saimme tilaisuuden kurkistaa, millaista on elämä vammaispalveluiden armoilla. Jutun julkaisun jälkeen Jaakkola muutti vähäksi aikaa takaisin lapsuudenkotiinsa, mutta asuu nyt omillaan.
Elokuussa seurasimme Riihimäellä kadonneen teinitytön etsintöjä. Tämä tarina päättyi onnellisesti, kun tyttö löytyi hyvässä kunnossa noin neljän vuorokauden etsintöjen jälkeen.
Syyskuun alussa paljon keskustelua herätti Lahdesta lähtöisin olleen, Yhdysvalloissa asuneen Saila Hännisen tarina. Energinen nainen sairastui keuhkosyöpään, mutta päätti silti toteuttaa hartaimman toiveensa. Hän sai sijaissynnytyksen avulla poikansa Enzon vain puoli vuotta ennen kuolemaansa.
Katso alta top10-lista vuoden luetuimmista jutuistamme.