Varsinais-Suomen hyvinvointialue on vähentänyt öisin liikkuvien ambulanssien palvelua. Salosta on poistunut yksi kolmesta yöambulanssista, ja Turun seudulla vähennetään kolmen ensihoitoyksikön palvelua.
Merkittävimmät muutokset kohdentuvat yövalmiuteen, ja viikonloppuöiden valmius laskee lähes arkiöiden valmiuden tasolle.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ensihoidosta vastaava palvelualuejohtaja, ylilääkäri Timo Iirola kertoo, että Varha joutuu säästämään pelkästään ensihoidosta 1,5 miljoonaa euroa.
Ensihoidossa henkilöstökulut aiheuttavat lähes 80 prosenttia kustannuksista, ja tämän vuoksi säästöjen saaminen tarkoittaa käytännössä ensihoitovalmiuden vähentämistä.
– En osaa sanoa, että miten tässä käy, mutta en ensihoidon edustajana tietenkään ole tästä asiasta iloinen. Ikävää, että näin joudumme tekemään, kertoo Iirola.
Hän myöntää, että myös Salon sairaalan yöpäivystyksen sulkeutuminen vaikuttaa asiaan loppuvuodesta.
– On vaikea arvioida, mikä sen lopullinen vaikutus tähän kokonaisuuteen on, koska emme ole vielä nähneet, mitä tämä valmiuden vähennys Salossa jo itsessään tarkoittaa.
Turun ensihoitajilla työpaine kasvaa
Turun alueella on käytettävissä kaksitoista ensihoitoyksikköä. Viikonloppuna valmius on parempi kuin arkisin. Kesällä valmius nostetaan lähemmäs aiempaa tasoa.
Sesonkiaikoina kuten uutenavuotena, vappuna tai koulujen päätöspäivinä valmius nostetaan tavanomaista korkeammalle.
– Käytännössä valmiuden laskeminen tarkoittaa sitä, että yövuorossa olevat ensihoitajat joutuvat tekemään töitä aiempaa enemmän, kertoo ensihoidosta vastaava ylilääkäri Timo Iirola.
Hän uskoo, että Turun alueella vaikutus ei näy potilaalle saakka, sillä ambulansseja on kuitenkin paljon.
– Toivotaan, että tämä ei yhdenkään potilaan kohdalla aiheuttaisi viivästystä kiireellisen avun saannissa.