Laki edellyttää, että kunnilla on oltava ajan tasalla oleva valmiussuunnitelma erilaisia kriisitilanteita varten. Kuntien tulee pystyä hoitamaan tehtävänsä myös poikkeusoloissa.
Turku ei kuitenkaan ole päivittänyt omaa suunnitelmaansa vuoden 2016 jälkeen, vaikka maailmantilanne on muuttunut huomattavasti.
– Ajat ovat muuttuneet ja valmiussuunnitelma pitäisi päivittää, myöntää vuonna 2023 työnsä aloittanut Turun kaupungin hallintojohtaja Jukka Varonen Svenska Ylelle.
Valmiussuunnitelmassa määritellään esimerkiksi, kuinka kriisitilanteessa viestitään asukkaille, tehdään yhteistyötä viranomaisten kanssa ja tarjotaan palveluita.
Aikaisemmin kuntien kriisiskenaariot ovat liittyneet esimerkiksi laajoihin sähkökatkoihin tai vesihuollon ongelmiin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan turvallisuuspoliittisten uhkien huomioiminen on kuitenkin tullut yhä tärkeämmäksi.
Pandemia siirsi valmiussuunnitelman päivittämistä
Hallintojohtaja Jukka Varosen mukaan suunnitelmassa tulisi nykyistä selvemmin määritellä, miten johtaminen järjestetään ja miten tilannekuva rakennetaan kriisitilanteissa.
Tarkempia yksityiskohtia hän ei halua kertoa. Tiedot ovat Varosen mukaan luottamuksellisia. Kuntien valmiussuunnitelmat voivat sisältää arkaluonteista tietoa, joka ei saa joutua vääriin käsiin.
Tällaisia ovat esimerkiksi väestönsuojien sijainnit tai energia- ja vesihuollon varajärjestelmät.
Varosen mukaan yksi syy, miksi Turun suunnitelmaa ei ole päivitetty vuosiin, voi olla koronapandemia.
– Koronapandemia voi olla yksi selitys. Silloin keskityimme akuuttiin kriisitilanteeseen, eikä ehkä ollut aikaa tarkastella kokonaisuutta, hän toteaa.
Kriisivalmius on silti hyvä
Varonen korostaa silti, että Turun kriisivalmius on hyvä, vaikka suunnitelma on vanhentunut.
– Useilla kaupungin toimialoilla on omat valmiussuunnitelmansa, ja ne on viimeksi päivitetty vuonna 2020.
Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi koulujen ja varhaiskasvatuksen sektorilla on oma suunnitelma, jossa määritellään, miten koulut ja päiväkodit toimivat kriisitilanteessa. Samalla tavalla hyvinvointialueella on oma valmiussuunnitelma.