Kotkan Prisman edessä kasvanut kuusi kaadettiin – katso kuvat

Kymen seudun osuuskaupan omistamalla tontilla jo 50 vuotta kasvanut puu kaadettiin varhain keskiviikko aamuna.

Prisman edessä kasvanut kuusi kaadettiin keskiviikkoaamuna ja kuljetettiin pois. Video: Petri Liukkonen / Maija Tuunila /Yle
  • Elisa Paljakka
  • Maija Tuunila

Kotkan Sutelassa kauppakeskus Prisman pihalla kasvanut vanha kuusi kaadettiin varhain keskiviikkoaamuna.

Metsurit käynnistivät mootorisahansa seitsemältä aamulla. Viisitoista minuuttia myöhemmin puu oli jo maassa.

Metsuri lähestyy iso kuusta, joka kasvaa kauppakeskuksen pihassa.
Puunkaatotyöt alkoivat Prisman Kotkan pihassa seitsemältä aamulla sakeassa lumipyryssä. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Kuusen kaatuessa paikalla ei ollut katselijoita. Vain yksi rakennustyöntekijä ikuisti kuusen kaatumisen.

Kuusi makaa kauppakeskuksen edessä ja kuorma-auto on valmiina keräämään sen oksat lavalleen.
Traktori ja peräkärry hakivat kuusen oksat ja rungon. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Kuusen oli istuttanut Kymen seudun osuuskaupan työntekijä vuonna 1973. Joka joulu puu puettiin jouluvalaistukseen.

Nostimen kauha lappaa kaadetun kuusen oksia lavalle kauppakeskuksen pihassa.
Kotkan Prisma laajentaa kauppakeskusta siihen kohtaan, jossa kuusi kasvoi. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Tieto kuusen kaatamisesta sai monet kaupan asiakkaat muistelemaan kuusta sosiaalisessa mediassa.

Kauppakeskus laajentaa liiketilojaan, minkä vuoksi puu piti poistaa. Kymen seudun osuuskaupan mukaan kuusi oli huonokuntoinen ja tulevat rakentamiseen liittyvät kaivuutyöt olisivat vaurioittaneet sen juuristoa lisää.

Kotkan Prisman parkkipaikka seisoo tyhjänä lumisateessa.
Kotkan Prisma pohtii, miten se korvaisi ensi vuonna vanhan kuusen tuoman joulutunnelman. Kuva: Maija Tuunila / Yle

Korjattu 8.1.2025. kello 10.09 tieto, että kuusen kaatumisen olisi ikuistanut Prisman työntekijä. Kyseessä oli Prisman rakennustyömaalla työskentelevä henkilö.

Lisätty 8.1.2025 kello 14.42 video.