Hyljeksitty aavelaiva M/S Tampere sai 350 eurolla jatkoaikaa: asiakirja paljastaa yksityiskohdat

Romulaivaksi muuttunut alus on saanut häädön useasta satamasta Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä.

Kaksi nosturia nostaa laivaa lumisessa ympäristössä rannan läheisyydessä.
Valkeakosken kaupunki elätteli viime syksyn ajan toiveita siitä, että sisävesiristeilijä M/S Tampere saataisiin nostettua ylös. Torstaina 19.12.2024 se viimein tapahtui. Kuva: Juha Kokkala / Yle
  • Anu Leena Hankaniemi

Pitkään Vanajavedellä aavelaivana seilannut M/S Tampere on löytänyt vihdoin luvallisen säilytyspaikan.

Ylen haltuunsa saamat asiakirjat kertovat, että alus saa olla Valkeakoskella 15. toukokuuta asti.

Alus varastoidaan Valkeakosken kaupungin omistamalla maa-alueella ja siitä peritään 350 euron maksu. Maankäyttöluvan mukaan Valkeakosken kaupunki antoi varastointiluvan, koska ei tarvitse aluetta itse. Valkeakoski vaatii kuitenkin, ettei aluksesta valu öljyä ja että alus aidataan.

M/S Tampere nostettiin joulukuussa jäiden seasta nosturilla.

Romulaivaksi muuttunut M/S Tampere on viime vuosina saanut häädön useasta satamasta Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Alus on myös vaihtanut omistajaa lukuisia kertoja, viimeksi kesällä.

Vuonna 1957 rakennettu M/S Tampere on huonossa kunnossa. Aluksen pituus on noin 29 metriä ja leveys noin seitsemän metriä. Laivan nykykuntoa esittävä video on kuvattu ennen joulukuun nosto-operaatiota. Video: Juha Kokkala / Yle, Marjut Suomi / Yle

Ylen saamista asiakirjoista selviää myös, että laivan taustayhtiöllä ei ole ollut liikevaihtoa tilikaudella lokakuun 2022 syyskuuhun 2023.

Yle ei saanut yhteyttä yrityksen vastuuhenkilöön.

Kuvassa aavelaivana tunnettu M/S Tampere. Hylätty vanha vene on lumen peittämä ja sen ikkunat ovat rikki.
M/S Tampere liikennöi Tampereen ja Hämeenlinnan välillä säännöllisesti vuoteen 2013 saakka, jolloin Hopealinja myi aluksen ravintolalaivaksi. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Värikäs historia

M/S Tampere risteili vuosikymmeniä Vanajanselällä. Alukselle oli käydä kalpaten syksyllä 2018, kun HPK:n pelistä palaamassa olleiden Ilves-fanien kyyti tyssäsi Akaassa karilleajoon.

Tammikuussa 2019 laiva hörppäsi vettä Laukontorin rannassa Tampereella. Laukontorin jälkeen laiva on saanut lähtöpassit laiturista Nokialta, Valkeakoskelta ja Hattulasta.

Sivusta ilmakuvattu vanha, valkoinen sisävesilaiva kelluu lähes tyynellä järvellä. Taustalla vihreitä saaria ja sininen taivas.
Alus on nähnyt monta satamaa, ja saanut aina häädön niistä kaikista. Tässä viime toukokuussa otetussa kuvassa laiva seisoi paikallaan Retulansaaren kärjen kohdalla Hattulassa. Kuva: Dani Branthin / Yle