Tampereen keskustaan valmistuu parhaillaan hotelli, joka kootaan 99 laatikosta – yöpyisitkö itse näin pienessä tilassa?

Tampereella aukeaa toukokuussa Suomen ensimmäinen pienhuonehotelli. Kaupungissa on pulaa majoituspaikoista varsinkin suurten tapahtumien aikana.

Video näyttää, miten tiukkaa senttipeliä on hotellihuonekapseleiden saaminen sisään suojeltuun rakennukseen. Video: Antti Eintola / Yle
  • Kirsi Matson-Mäkelä
  • Miia Roivainen

Tampereen keskustassa on meneillään poikkeuksellisen hotellin rakennustyöt. Suojeltuun rakennukseen Finlaysonin tehdasalueella ujutetaan sisään teräsrakenteisia moduuleita, joista viimeistellään pieniä hotellihuoneita.

Tiiliseinän ikkuna-aukosta on purettu karmit, mutta silti trukkikuskin työ on tarkkaa senttipeliä.

Hotellihuoneen moduuleita lumisella pihalla.
Ensimmäiset huonemoduulit asennettiin ennen joulua. Kuva: Antti Eintola / Yle

Hotellissa on poikkeuksellista paitsi huoneiden koko, myös rakentamisaikataulu. Uusi Uumen-hotelli on tarkoitus avata jo toukokuussa.

Hotellin huoneet ovat niin pieniä, ettei niitä edes oikeastaan voi kutsua huoneiksi vaan ne ovat ”majoittumiseen soveltuvia ovella suljettavia majoituskalusteita”.

Uumen Hotelsin yrittäjä Eetu Rahkola kutsuu niitä pienhuoneiksi.

– Ne koostuvat ovesta, pienestä jaloittelutilasta sekä sänky- ja säilytystilasta.

Vessat ja pesutilat sijaitsevat yhteisissä tiloissa.

Rahkola kertoo saaneensa innoituksen japanilaisista kapselihotelleista, joissa majoittujat yöpyvät pienissä nukkumakapseleissa.

Tampereen hotellin huoneet on suunniteltu hieman japanilaisesikuviaan tilavammiksi. Yhden hotellihuoneen lattiapinta-ala on viitisen neliötä. Rakenteissa on huomioitu paloturvallisuus ja äänieristykseen liittyvät asetukset.

Pienen pieni hotellihuone, jossa puunväriset seinä- ja hyllypinnat. Keskellä huonetta on sänky, jonka molemmin puolin on jo seinät kiinni.
Havainnekuva hotellin yhden hengen huoneesta. Tämän huoneen lähtöhinta on hotellin kotisivujen mukaan 39 euroa yöltä, mutta dynaamisen hinnoittelun takia hinta nousee aina kysynnän mukaan. Kuva: BST-Arkkitehdit Oy

Tavoitteena olla kaupungin halvin hotelli

Hotelli rakentuu moduuli kerrallaan. Yritys valitsi hotellin modulaarisen rakentamistavan useasta syystä.

Suomen ensimmäinen pienhuonehotelli halutaan saada auki nopeasti. Moduulit valmistuvat tehtaalla vauhdilla, ja samaan aikaan Finlaysonille jo siirrettyjä pienhuoneita voidaan viimeistellä ja kalustaa käyttökuntoon.

Eetu Rahkolan mukaan rakentamistapa on myös ympäristöystävällinen. Hän haluaa olla tarjoamassa edullista yöpymispaikkaa kaupunkiin, jossa varsinkin suurten tapahtumien aikana on kova pula majoituksesta.

Tammerkoski UMK-valaistuna.
Tampere on kasvanut tapahtumien osalta joka vuosi. Esimerkiksi Ylen Uuden musiikin kilpailu käydään tänäkin vuonna Tampereella. Myös viime vuosien jääkiekon MM-kisat ovat täyttäneet kaupungin katukuvaa. Kuva helmikuulta 2024. Kuva: Antti Eintola / Yle

– Haluamme olla kaupungin edullisin hotellimajoitus. Kun tingimme koosta, meidän ei tarvitse tinkiä mistään muusta laatuasioissa, Rahkola sanoo.

Yhden hengen huoneen hinnat alkavat 39 eurosta yöltä. Hinnoittelu on dynaamista, joten tapahtumaviikonloppuina hinta voi kuitenkin nousta lähemmäs sataa euroa.

Rahkola esitteli uutta hotellikonseptiaan yleisölle lokakuussa. Sen jälkeen palautetta on tullut paljon. Pääosin se on Rahkolan mukaan ollut positiivista. Rahkola uskoo kysyntää riittävän hotellille, josta on raavittu pois kaikki ylimääräinen.

Video: kuvaus Valtteri Kujansuu / Yle, editointi Juha Korhonen / Yle

Muokattu 9.1.2025 kello 14.34: Artikkelin keskustelu on laitettu kiinni ennenaikaisesti moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.