Lumisateet lupaavat hyvää Etelä-Karjalan hiihtäjille, ja luistelukenttiäkin on jo monta auki

Lappeenrannassa latukoneet lähtivät liikkeelle heti aamusta. Imatralla latujen teko alkaa ensi viikolla.

Henkilö laittaa valkoisia luistimia jalkaan luistinradan reunalla.
Imatralla isoimmat luistelukentät koulujen läheisyydessä ovat tällä hetkellä käytössä. Kuvituskuva. Kuva: Saara Hirvonen / Yle
  • Ilona Pesu

Viime päivien lumisateet lupaavat hyvää hiihtäjille. Esimerkiksi Lappeenrannassa latukoneet lähtivät torstaina liikkeelle heti aamusta.

Aamukahdeksaan mennessä Lappeenrannassa hiihtokunnossa olivat Huhtiniemen, Kisapuiston ja Pappilanniemen ladut. Kunnossapitotyönjohtaja Mika Kivistön mukaan ainakin lentokentän latu on myös tarkoitus avata pian.

Imatralla muiden kuin SM-kisalatujen tamppaus alkaa näillä näkymin ensi viikolla, sillä viikonlopulle on odotettavissa vielä reilusti lumisateita, kertoo liikuntapaikkamestari Jani Niittynen.

Hänen mukaansa tamppaus näyttää, kuinka hyvin lumi riittää latujen tekoon. Ensimmäisenä saataneen auki Ukonniemen ja Vuoksenniskan alueen kuntoratojen ladut.

– Ne ovat avoimella alueella, jonne sataa hyvin lumi. Lisäksi ne ovat turvallisia, kun alla on puru eikä niin paljon kiviä, Niittynen sanoo.

Luistelukenttiä on Lappeenrannassa ja Imatralla jäädytetty jo useita, ja niitä aurataan luistelukäyttöön päivittäin. Mika Kivistö Lappeenrannasta arvioi, että tällä hetkellä käyttökunnossa olevat ulkojäät kestävät myös hetkelliset plussakelit.

Uusia luistelukenttiä ei sen sijaan saada tällä hetkellä viimeisteltyä, sillä jäädyttäminen ei lumisateella onnistu.