Rovaniemeläisiä kutsutaan mukaan tekemään ohjelmaa Alvar Aallon juhlavuodelle

Tapahtumat voivat olla esimerkiksi työpajoja, opastettuja kierroksia tai näyttelyitä. Ne voivat olla ilmaisia tai maksullisia.

Valkoinen portaikko jossa messinkiset kaiteet ja katossa Alvar Allon suunnittelemat valaisimet.
Alvar Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelema Rovaniemen kaupungintalo tyhjennettiin remontin vuoksi vuonna 2018. Nyt siellä alkaa iso peruskorjaus. Kuva: Elina Ervasti / Yle
  • Marjukka Talvitie

Rovaniemellä valmistaudutaan viettämään tänä vuonna muotoilija ja arkkitehti Alvar Aallon juhlavuotta. Kaupungin eri toimijoita kutsutaan mukaan järjestämään ohjelmaa juhlavuodelle.

Tapahtumat voivat olla esimerkiksi työpajoja, opastettuja kierroksia tai näyttelyitä. Ne voivat olla ilmaisia tai maksullisia. Tapahtumajärjestäjät vastaavat itse oman tapahtumansa suunnittelusta, tuotannosta ja kustannuksista.

Rovaniemen asemakaava pohjautuu Alvar Aallon suunnitelmaan. Aallon arkkitehtuuria ovat Rovaniemellä muun muassa Lappiatalo, pääkirjasto ja kaupungintalo. Lisäksi Korkalovaarassa sijaitseva Tapiolan alue on Aallon suunnittelema.

– Tulossa on runsaasti erilaisia tapahtumia vuoden aikana. Erityisesti Aalto-keskuksen ympäristöä tuodaan esiin uudella, inspiroivalla tavalla valotaiteen ja tapahtumien kautta, kaupungin kulttuurituottaja Roosa Nevala kertoo tiedotteessa.

Varsinainen juhlaviikko on 29. syyskuuta - 5. lokakuuta.