Edesmenneen professori Osmo A. Wiion ensimmäisen lain mukaan viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Lain on usein ajateltu koskevan organisaatioita, mutta väitän sitä erikoistapaukseksi inhimillisestä kyvyttömyydestä käydä keskustelua.
Jos unohdetaan ihmisten luontainen pahantahtoisuus, kateus ja muut psyykkiset syyt, kyvyttömyyden taustalla on kaksi perustavanlaatuista kieleen liittyvää seikkaa.
Ensimmäinen on tämä: sanojen ja lauseiden merkitykset ovat sumeita. Suurimmat riidat syntyvät, kun ihmiset luulevat puhuvansa samasta asiasta. Jokainen kuitenkin antaa sanoilleen merkityksen, joka riippuu puhujan taustasta, koulutuksesta ja maailmankatsomuksesta.
Suurimmat riidat syntyvät, kun ihmiset luulevat puhuvansa samasta asiasta.
Toinen, ja kenties painavampi syy, ovat sanoihin liittyvät mielleyhtymät. Puhe on aina myös tunnepuhetta. Esimerkkinä vaikkapa sukupuolten määrästä käytävä riitely.
Tai ajatellaan sanaa ”maahanmuutto”. Persumurteessa sekä sen tarkka merkitys että tunnemieli ovat aivan jotakin muuta kuin punavihreässä puheessa. Kyse ei ole pelkästään mielipide-eroista vaan paljon syvemmästä.
Ja tunteet ovat useimmiten ajajan paikalla.
Kun presidentti Donald Trump tokaisee hyökkäävänsä Grönlantiin tai Elon Musk parjaa Euroopan politiikkaa, vaikutuskohteena ovat tunteet. Lauseiden tarkat merkitykset ovat toissijaisia.
Muskin töksäyttäessä, että Britannian pääministeri kuuluu vankilaan, tavoitteena ei ole Keir Starmerin pidätys. Sen sijaan hän haluaa muokata mielipideilmastoa tavalla, joka ei luultavasti ole selvä Muskille itsellekään.
Lauseiden mielleyhtymien ansiosta keskustelu karkaa helposti karsinastaan. Tuntuu kuin asiassa pysyminen olisi mahdotonta. Kohta jo puuskahdetaan: Mutta kun Sanna Marinin (sd.) hallitus. Tai: Mutta kun saksikäsi Riikka Purra (ps.) kurjistaa!
Niinpä esimerkiksi viestipalvelu X:n lyhytmylväisyjen kirjaimellinen lukeminen ja niistä pöyristynyt tviittailu ovat surkeinta mahdollista keskustelua. Järjen säilän sijasta kalistellaan tunnehuurujen sumentamaa sapelia.
Kun presidentti uudenvuodenpuheessa toivottaa Jumalan siunausta, yksille se ei merkitse mitään, mutta toisille kaikkea – ei kahden sanan merkityksen vaan niiden aiheuttaman tunteen vuoksi.
Yksinkertainenkin lause voi olla kuin jäävuori, jonka alla leviää kokonaisten elämänkatsomuksien mannerjalusta. Sen olemassaolo värittää koko keskustelun.
Yksinkertainen lause voi olla kuin jäävuori, jonka alla leviää kokonaisten elämänkatsomuksien mannerjalusta.
Niinpä jokaiseen lauseeseen tulisi liittää katekismuksen kaltainen selvitys siitä, mitä oikeastaan halutaan sanoa.
Joissakin Aasian uskonnoissa on tapana toistaa mantraa ”aum-aum-aum-aum”. Selvää ei ole, mitä sillä tarkoitetaan tai mihin se viittaa, mutta sen hokemista pidetään tärkeänä. Mantran tunnemerkitys on valtaisa.
Mutta niille, jotka eivät kyseisiä uskontoja harjoita, hokema on mieltä vailla. Tämä pätee uskontopuheeseen yleisemminkin.
Donald Trumpinkaan lausumista ei aina ota selvää, mutta hänen kannattajiensa korvissa niillä on aina syvä merkitys.
Kenties jopa suoranaisten valheiden ja väärinkäsityksien toistaminen tulee nähdä pelkkänä tunnepuheena, mantroina, joilla ei ole varsinaista merkityssisältöä. Tässä katsannossa sekä Trumpin että Elon Muskin sanomisilla on tietty mieli.
Johtopäätös on masentava: ihminen vaikuttaa tunneoliolta, jonka rationaalisuus on vähäistä.
Ehkä runoilijat ovat aavistaneet sen aina.
Voi siis olla, että somehuutelun tarkoitus ei olekaan viestintä. Pikemmin kyse on performanssista ja henkisen aluskasvillisuuden lannoituksesta. Ja puutarhaihmiset tietävät, että rikkaruohot viihtyvät parhaiten kompostissa.
Puutarhaihmiset tietävät, että rikkaruohot viihtyvät parhaiten kompostissa.
Tässä suhteessa Elon Muskin X on pahimmasta päästä. Joidenkin mielestä maailma olisi parempi paikka ilman sekä sitä että Muskin omaa öyhötystä.
Vähintään X:n käyttäjien tulisi perustella, mikseivät voi elää ilman sitä.
Mutta niin kauan kun ihmiset tempautuvat mukaan, niin kauan kun luullaan, että viestintä on ensisijaisesti järkipuhetta, niin pitkään kuin kuvitellaan, että kaikkeen on pakko vastata, että ilman minun kolmen sanan kommenttiani maailma on köyhempi paikka, niin kauan somekattila jatkaa kiehumistaan.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.