Vääksyn matkaparkin suosio kasvaa – kunta järjestelee lisää paikkoja karavaanareille

Matkaparkille esitetään lisätilaa entisen varikon tontilta.

Asikkalan karavaanareille tarkoitettu uusi matkaparkki on lähikuvassa. Parkissa on kaksi matkailuautoa.
Ensimmäisenä toimintavuotena Vääksyn matkaparkissa kirjattiin lähes 1100 yöpymistä, ja viime vuonna yöpymisiä oli rutkasti enemmän. Kuva matkaparkista elokuulta 2023. Kuva: Petri Niemi / Yle
  • Tapio Enlund

Asikkala aikoo laajentaa karavaanareiden levähdysaluetta Vääksyssä.

Toiminnassa Matkaparkki Karavaanari on ollut toukokuusta 2023 alkaen ja yöpymiset ovat olleet kasvussa. Viime vuonna syyskuuhun mennessä yöpymisiä oli noin 1 200. Matkaparkki on saanut myös käyttäjiltä myönteisen vastaanoton.

Maanantaina 13. tammikuuta kokoontuvalle kunnanhallitukselle esitetään vanhan varikon alueen ottamista matkaparkin käyttöön määräaikaisesti.

Varikon alueelta saadaan 7–12 lisäpaikkaa matkaparkkiin. Parkissa on nyt 20 sähköistettyä autopaikkaa.

Alue on nyt merkitty kaavassa yleisten rakennusten alueeksi, joten sen ottaminen matkaparkille edellyttää käyttötarkoituksen muutosta.

Lisäksi siivousta kanavan alueen wc-tiloissa tehostetaan sesonkiaikana. Matkaparkin viereisestä pienkerrostalosta kunta vuokraisi karavaanareiden käyttöön suihku- ja vessatilat. Matkaparkin käyttäjät voivat saunoa tiloissa erillistä maksua vastaan.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.