Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Lainetta koskevat työsuojeluilmoitukset eivät johtaneet kirjalliseen huomautukseen tai luottamusäänestykseen.
Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan Laine ei ole syyllistynyt työturvallisuuslaissa tarkoitettuun epäasialliseen käytökseen kaupungin virkamiehiä kohtaan.
Kaksi kaupungin virkamiestä oli jättänyt Laineesta ja toisesta johtavasta viranhaltijasta työsuojeluilmoitukset syksyn aikana. Lainetta syytettiin häirinnästä ja painostamisesta liittyen Yritystalo Schaumanin kiinteistökaupan valmisteluihin.
Laine on kiistänyt käyttäneensä asemaansa väärin. Laineen mukaan hänen kyselynsä kiinteistökaupan valmisteluista eivät rikkoneet asiallisen johtamisen tapoja.
Työsuojeluilmoitukset koskivat myös toista kaupungin johtavaa virkamiestä. Myöskään hänelle ei anneta huomautusta.
Seurantajakso käyntiin
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija Stenberg (sd.) myöntää, että vaikka päätös yhdestä työsuojeluilmoituksesta on nyt tehty, ilmapiiri on edelleen tulehtunut osapuolten kesken.
– Tämä vaikuttaa negatiivisesti heidän välisen työskentelyn sujuvuuteen.
Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginjohtaja Laineelle pidetään työnjohdollinen puhuttelu, jossa käydään läpi toimintamalleja ja käyttäytymissääntöjä ristiriitatilanteiden varalta. Tilaisuuteen osallistuvat kaikki kaupunginhallituksen jäsenet.
Hallitus päätti samalla, että loput asianosaiset ohjataan työyhteisösovitteluun, jossa niin ikään käydään läpi toimintamalleja ja käyttäytymissääntöjä.
Lisäksi kaupunginhallitus aloittaa keskiviikkona neljän kuukauden seurantajakson, jonka jälkeen osalliset kertovat, miten kommunikointi työyhteisössä on sujunut.
Laine: julkinen käsittely aiheuttanut haittaa
Kaupunginjohtaja Laine kertoo olevansa tyytyväinen, että hänestä tehty työsuojeluilmoitus todettiin perättömäksi.
Laineen mukaan hänen luottamuksensa työsuojeluilmoituksen tehneisiin kahteen virkamieheen heikentyi viime elokuussa, kun valmistelua ei oltu tehty asianmukaisesti.
Hän kertoo, että virkamiehille oli annettu aikaa valmistella kaupungin mahdollista kiinteistökauppaa toukokuusta syksyyn päättäjien linjattavaksi. Kun muutaman kuukauden jälkeen valmistelua ei oltu riittävästi edistetty ja virkamiehet eivät osallistuneet yhteenkään toimeksiannon palaveriin elokuussa, Laine huomautti virkamiehiä, että valmistelua ei saa laiminlyödä.
Laineen mukaan asian käsittely koettiin työsuojeluilmoituksessa mainittuna painostuksena.
Kaupunginjohtaja ja asiaan liittyvä toinen johtava viranhaltija ovat pohtineet omaa oikeusturvaansa. Työsuojeluilmoituksen julkinen käsittely ennen asiasta tehtyä päätöstä on aiheuttanut Laineen mukaan turhaa vaivaa molemmille.
– Julkisuus oli erittäin syyttävää ja negatiivista. Sitten selvittelyiden jälkeen todetaan, ettei tässä ollutkaan mitään epäasiallista toimintaa.
Kaupunginhallituksen päätöksiä tarkkailujaksosta ja keskustelutilaisuudesta Laine pitää asianmukaisina ratkaisuina.
Ylen tietojen mukaan kaupunginhallituksella on käsiteltävänä vielä muita työsuojeluilmoituksia, joissa on mukana samoja asianosaisia.
Toinen johtava viranhaltija on tehnyt mainituista virkamiehistä myös työsuojeluilmoitukset.
Muokattu 14.1. klo 13:32: Tarkennettu lausetta, jossa kerrotaan Laineeseen kohdistuneista syytöksistä, koska siitä saattoi käsittää, että ne kohdistuisivat johonkin muuhunkin asiaan kuin Schaumanin kiinteistökauppaan.
Muokattu 14.1. klo 21:00: Tekstiin lisätty väliotsikko ja kappale, jossa mukana kaupunginjohtaja Janne Laineen kommentit.