Nämä 2000-luvun kännykkäkulttuurin helmet selittävät, miksi millenniaali paheksuu kaiutinpuheluita ja pelkää lukua 160

Kestävä akku, tilattava logo ja 20 euron saldoraja olivat millenniaaleille arkipäivää, mutta nyt ne ovat muisto vain. Mitä asioita sinä kaipaat 2000-luvun kännykkäkulttuurista?

Toimittaja ja millenniaali Noora Takamäki muistelee, millaista oli elää kauhistuttavan saldorajan ja 160 merkin tekstarin maailmassa.
  • Noora Takamäki

Muistatko vielä, kun nuorten kännyköiden käyttöä rajoitti pelätty saldoraja ja bussimatkoilla ei tarvinnut pelätä joutuvansa ventovieraan videopuhelun taustalle?

Meillä millenniaaleilla on aivan erityinen kännykkäkulttuuri, joka häviää yhdessä kanssamme.

Mitkä näistä tavoista olivat sinulla käytössä? Äänestä jutun lopuksi, mitä haluaisit palauttaa nykyhetkeen.

1. ”Soitan hälärin, ei oo saldoo!”

Saldoraja, tuo jokaisen 2000-luvun nuoren kauhistus ja itsenäisyyden varastaja.

Elimme aikaa, jolloin jokaisesta minuutista ja tekstiviestistä piti maksaa erikseen eikä nykyisin yleisiä kuukausimaksullisia ja rajattomia liittymiä ollut olemassakaan.

Huoltaja saattoi yrittää suitsia nuorensa puhelimen käyttöä laittamalla siihen vaikkapa 20 euron kuukausittaisen käyttörajoituksen eli saldorajan.

Kun summa täyttyi, ei puhelimella enää voinut soittaa, lähettää viestejä tai tehdä ostoksia, ainoastaan hätäpuhelut onnistuivat.

Moni huoltaja tietää, miltä tuntuu, kun saldorajasta huolimatta oma nuori ehti taituroida komean puhelinlaskun 2000-luvun alkupuolella.

Saldorajassa oli kuitenkin yksi porsaanreikä: se toimi noin vuorokauden viiveellä.

Kun nuoren puhelimeen kilahti tieto saldorajan täyttymisestä, oli toimittava nopeasti! Ainakin pari uutta logoa ja soittoääntä ehti vielä tilata ennen kuin käyttörajoitus astui voimaan.

2. Tekstiviestin merkkimäärä oli 160

Kuten muistamme, jokainen tekstiviesti maksoi lähettäjälleen tietyn summan rahaa.

Koska yhden viestin merkkimäärä oli rajattu 160 merkkiin, oli oltava luova, jos halusi säästää rahojaan.

MonetMuistavatkinKirjoittaneensa ViestinsäYhteenPötköönSilläSeSäästi MontaMerkkiä!

3. One does not simply paina nappia kerran

Me millenniaaleista vanhimmat eli 1980-luvulla syntyneet jouduimme elämään aikaa, jolloin ennakoivasta tekstinsyötöstä ei ollut kuultukaan.

Tekstiviestin lähettäminen vaati sormilihaksia, sillä nappeja piti painaa voimaa käyttäen ja usein monta kertaa. Ä-kirjaimen kirjoittaminen vaati viisi saman napin painallusta!

Esimerkiksi Mitä kuuluu? -fraasi kirjoitettiin näpyttelemällä kryptinen koodi 6#44482222205588885558888111.

4. Kännykkä piti jakaa

Jos nykyisin vastasyntynyttä juhlitaan rahastotilillä ja omalla älypuhelimella, oli ikioma kännykkä nuoruudessamme suorastaan harvinaisuus.

Tavatonta ei ollut sekään, että kännykkä piti 2000-luvun alussa jakaa yhdessä sisaruksen tai jopa vanhemman kanssa. Siinä sitten arvottiin, kuka saa luuria milloinkin käyttää ja yrittää tehdä matopeliin uusia enkkoja.

Kuinka moni muistaa saaneensa ikioman kännykän kylkiäisenä ison läjän vaihtokuoria? Aika moni millenniaali varmaankin, koska personointi oli silloin tärkeää.

5. Puhelimen personointi soittoäänillä ja logoilla

Kun viimein saimme ikioman kännykän käsiimme, oli sen personointi hurjan tärkeää.

Nykyisin kaikkialla kilisee Iphonen oletustunnari, mutta me millenniaalit kulutimme vähäisiä pennosiamme soittoäänien tilaamiseen. Voi sitä siisteyden huipentumaa, kun särisevällä piipitysäänellä puhelimessa kilahti soittoäänenä Limp Bizkitin Behind Blue Eyes.

Osaavimmat sävelsivät soittoääniä itse ja niihin julkaistiin jopa sävellysohjeita. Suuri suosikki oli Europen The Final Countdown.

Yhtä tärkeitä olivat logot ja taustakuvat, joilla sai peittoon tylsän operaattorin nimen. Liekki-kuva tai teksti 100% angel löytyivät monien näytöiltä.

6. Vaihtokuoret ja niiden koristelu kynsilakalla

Kännyköiden ulkomuotoa pystyi kohentamaan tiuhaankin vaihdettavilla kuorilla.

Erilaiset eläinkuosit ja esimerkiksi Marimekon Unikko olivat suosittuja, mutta jotkut maalasivat kuoriaan myös itse kynsilakalla tai liimasivat ne täyteen tarroja.

Hurjimmilla kuoret loistivat likaisen valkoisina ja hieman sulaneina, kun niistä oli kynsilakanpoistoaineella poistettu edellinen väri.

Nuoriso. Nuoret. Peruskoulun yläasteen oppilaita (nuoria), jokaisella matkapuhelin. Nuorten matkapuhelinten käyttö. Kännykkä. Nuorten pukeutuminen.
Tamperelaisnuorilla oli 2000-luvun alussa monin eri tavoin koristeltuja puhelimia. Kuva: Mika Kanerva / Yle

7. Kännykkää säilytettiin pusseissa ja telineissä

Tyylikäs kännykän käyttäjä halusi pitää kätensä vapaina.

2000-luvun alussa tyypillistä oli roikottaa kännykkää kaulaan ripustettavasta pussista tai setätyyliin livauttaa se vyöhön kiinnitettävään lantiopussiin.

Kotona kännykkä saatettiin laittaa kännykkätelineeseen. Ne eivät olleet nykyaikaisen virtaviivaisia, vaan esimerkiksi karvaisia, pörröisiä tai jopa puhallettavia ja usein nojatuolin muotoisia.

Jotkut meistä muistavat nikkaroineensa seinälle kiinnitettävän kännytelineen yläkoulun teknisen työn tunnilla.

8. Kännykkää pidettiin korvalla

Hiljaiset kännykänkäyttäjät näpyttelevät aamubussissa matopeliä. Joku vastaa puhelimeen, lupaa soittaa takaisin ja katkaisee puhelun nopeasti. Onhan epäkohteliasta kailottaa kuulumisiaan toisten tärykalvoille.

Nykyisin kännykkää pidetään kaikkialla muualla kuin korvalla ja kaiutin täysillä.

Tiktok-videoiden möly täyttää lähellä ja vähän kauempanakin olevien äänimaiseman. Musiikkia kuunnellaan ilman kuulokkeita kuin oltaisiin Ruisrockin päälavalla.

Siis ei meidän nuoruudessa!

Henkilö puhuu puhelimeen kaiuttimen kautta punasinisen seinän edessä.
Nykyisin puhelinta käytetään paljon muuhunkin kuin soitteluun. Harvat puhelut käydään kuitenkin kaiuttimen kautta. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

9. Kännykät kestivät kaiken

Meidän aikanamme puhelimet olivat terästä niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Kun nykylaitteissa sovelluksia hurisee melkein vaivaksi asti akkua kuluttamassa, kesti meidän aikoina akku helposti päiviä ja parhaimmillaan viikkoja.

Telefon med sprucken skärm ligger på ett bord.
Näyttääkö tutulta? Tämä Iphone ei tainnut selvitä pudotuksesta. Kuva: Yle/Larissa Inkala

Tallennustila tosin täyttyi muutamasta soittoäänestä ja parista rakeisesta kuvasta.

Kännykän rikki saaminen vaati niin ikään aivan erityistä vaivaa. Jos luurin 2000-luvun alkupuolella tiputti betonilattialle, selvisi todennäköisesti pienellä kolhulla.

Me kaikki tiedämme, mitä nykypuhelimien lasinäytöille tapahtuisi.