Tuskin kukaan yllättyi noin kuukausi takaperin, kun Toronton Chris Tanev yhtäkkiä makasi jään pinnassa New York Islandersin Matthew Barzalin maalille toimittaman laukauksen jälkeen.
Kun Tanev pomppasi ylös jäästä ja lähti vauhdilla suuntaamaan kohti pukuhuonetta, suusta valui verta valtoimenaan. Juuri 35-vuotiaan torontolaislähtöisen Tanevin tapauksessa tilanne oli valitettavan tuttu. Vain vuotta aiemmin tämä suorastaan heittäytyi naama edellä Vegasin William Karlssonin laukauksen eteen.
Hampaita keräiltiin jäältä.
Tätä voittaminen NHL:ssä vaatii. Korkea yksilötaitotaso sekä kehittynyt välineistö ovat antaneet hyökkääjien ja maalivahtien kissa-hiiri-leikissä edun maalintekijöille. Maalintekokarkeloiden hillitsemiseksi ja otteluiden voittamiseksi maalille asti tulevien laukausten määrää on tavalla tai toisella kyettävä rajoittamaan.
Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajien on mentävä kiekon eteen ennen maalivahtia käytännössä aina, kun mahdollista.
Aleksandr Ovetškinin tai Patrik Laineen kaltaiset painavasta laukauksestaan tunnetut erikoismiehet ovat oma lukunsa, mutta myös peruspelaaja laukoo uuden ajan mailoilla paremmin kuin aiemmat sukupolvet. Vaatii etenkin alivoimapelaajilta luonnetta ryntäillä pitkälle toista sataa kilometriä tunnissa kohti tulevien kiekkojen tielle.
Laukausten blokkaamisella elantonsa tekevät ovat kokonaan oma heimonsa NHL:ssä.
”Rannevedot kiinni vaikka ilman kamoja”
Tanev on tämän osaston ykkösnimi NHL:ssä. Puolustaja on mennyt urallaan laukauksen tielle keskimäärin 6,4 kertaa ottelua kohden.
Lukema riittää kaikkien aikojen tilastossa sijalle 10. Aktiiveista edellä on ainoastaan Vegasin Alec Martinez (6,8).
Suomalaisista yli viiden keskiarvoon yltävät Jani Hakanpää, Olli Määttä sekä Esa Lindell. Pelaajaprofiiliaan peruspuolustamisen suuntaan tuunannut Rasmus Ristolainenkin kiipeää viiden päälle viiden edellisvuoden osalta.
– Rannevedot nyt ottaa kiinni, vaikka ilman kamoja pihajäällä, Ristolainen heittää kärkeen.
Suoraan syötöstä tuleva lämäri ylivoimalla onkin kokonaan toinen tarina.
– Se kiekko täytyy vain syödä. Mitä lähempänä pystyt laukausta olemaan, sitä parempiin paikkoihin se osuu, Ristolainen jatkaa.
– Täytyy koputtaa puuta, että mitään pahempaa ei ole sattunut. Jos jotakin pahempaa sattuu, ne osumat tulevat postilaatikkoon (kasvoihin). Jalat kyllä toipuvat ja kaikkeen kipuun tottuu.
Laukausten eteen ehtiminen ja oikein blokkaaminen on oma taiteenlajinsa, eikä niin helppoa kuin voisi kuvitella. Ei etenkään uuden ajan NHL:ssä, missä klassista siniviivalta tulevaa lyöntilaukausta käytetään esimerkiksi ylivoimapelissä vähemmän kuin koskaan.
Nopeisiin rannelaukauksiin, poikittaissyötöistä tai nopeiden harhautusten jälkeen lähtevien vetojen tielle ehtiminen vaatii taitoa.
– On yksi asia haluta sitä ja toinen onnistua siinä. Se on taitolaji, että ne kiekot osuvat kroppaan, etkä heitä siihen jotain flamingoa, Ristolainen sanoo.
Se, miten uuden ajan NHL:ssä laukauksia blokataan, vaihtelee.
– Paljon on tyylejä. Jotkut menevät yhdelle polvelle jäihin, mutta minulle on opetettu, ettei jäähän kannata mennä ollenkaan. Täällä on niin hyviä pelaajia, jotka osaavat harhauttaa, että helposti olet jään kautta ulkona pelistä, Utahiin Detroitista kesken kauden siirtynyt Olli Määttä linjaa.
Määtän mukaan on parempi pysyä luistimilla ja olla isona. Näin voi pienentää laukaisukulmaa, mutta ehtii silti vielä reagoida.
– Enää ei näe sitä, että heittäytymällä pelataan itsensä pihalle tilanteesta. Blokkaaminen on hallitumpaa ja mailan kanssa yritetään ensisijaisesti päästä kiekkoon, Ristolainen komppaa.
Määttä sanoo, että laukausten torjumisessa on alettu yhä enemmän suuntautua tilan ja ajan poistamiseen pelkän blokkaamisen sijaan.
– Jos viivalla on kiekko, yritetään usein mennä täysiä päin. Jos jäät pelaamaan pelkkää blokkia, taitavat puolustajat pystyvät tekemään harhautuksen ja menemään ohi. Aika ja tila halutaan pois. Niin tulee vähemmän blokkeja, mutta myös vähemmän laukauksia. Jos jättää viivaan liikaa tilaa, tuntuu, että pystyvät nykyään laukomaan molemmilta puolilta.
Vaikeimpia blokattavia ovat Ristolaisen mukaan maalille asti viivasta tulevat vedot, koska ne tapaavat tulla ylemmäs. Juuri nyt näin kävi aiemmin mainitussa Tanevin tapauksessa Barzalin kanssa. Kauempaa tullut laukaus osui puolustajaa kasvoihin.
Toki laukauksia yritetään blokata loppuun asti.
– Meillä on maalin edessäkin tietty vastuu. Niitä voi edelleen blokata sielläkin, etteivät pääse maalille asti. Jotkut pelaavat niin, että blokkaavat maalin edessä kiekkoa sen sijaan, että tappelevat jo sinne päässeen hyökkääjän kanssa. Siitä voidaan nopeasti päästä toiseen suuntaan hyökkäämäänkin, Määttä avaa.
”Pataljoona kaatui, kenraali kunnossa”
On selvää, että ajoittain sattuu myös pahasti. Tammikuussa 2000 Montrealin Trent McCleary otti lyöntilaukaukseen kurkkuunsa. Kiekko mursi sairaalan hengityskoneeseen kiidätetyn pelaajan henkitorven.
Josh Gorges, niin ikään Montrealissa pelatessaan, menetti tajuntansa saatuaan kiekon päähänsä.
Suomalaisittain tunnetuin blokki lienee Sami Salon herrasmiesosastolle ottama lämäri pudotuspeliottelussa Chicagoa vastaan. Salon ottelun jälkeen antama luonnehdinta tilanteestaan on kulttikamaa Vancouverissa tänä päivänkin. Salon ”Balls of Steel” (teräspallot) on käsite Kanadan länsirannikolla.
– Pataljoona kaatui, mutta kenraali on kunnossa, kuivasta huumoristaan tunnettu Salo totesi ottelun jälkeen.
Jääkiekkoilijoita on silti turha yrittää saada laukausten edestä pois. Lukuisia ja lukuisia otteluita, ottelusarjoja ja jopa mestaruuksia on voitettu tärkeillä blokeilla.
– Haluan voittaa. Jos blokkaaminen auttaa voittamaan, sitten minä teen sitä, Tanev totesi kanadalaismedialle syksyllä.
– Se peli, missä vamma tulee, on helppo. Seuraava päivä on sitten se pahin. Toisaalta, kun saat taas lämmöt ja hien päälle, niin eivät ne juurikaan tunnu. Onko se sitten mielestä kiinni vai siitä, että keskittyminen on muualla, mutta aika hyvin kolhujen kanssa pystyy pelaamaan. Murtumat ovat eri asia. Pahasti ei ole käynyt, täytyy koputtaa puuta, Määttä naurahtaa.
On myös niin, ettei kiekkojen edestä väistyville ole luvassa rakkautta sen enempää kanssapelaajilta kuin valmentajilta.
– Jos jätät blokkaamatta laukauksen, kyllä sen kuuluukin näkyä jossakin. Saattaa tulla palaute tai joku vaihto jäädä väliin. Täytyy sanoa, että kyllä niitä meillä kaikki ottavat vastaan, Ristolainen kehuu.
Valtava arvostus
Se, mikä harvoin näkyy suurelle yleisölle, on isojen tärkeiden blokkien vaihtopenkille antama sähköisku. Pelaajat, jotka laittavat nöyrästi ja epäitsekkäästi oman kehonsa laukausten tielle, nauttivat joukkueen keskuudessa suuresta arvostuksesta.
– Jotkut pelien lopussa tulevat alivoimablokit saattavat ratkoa pelejä. Loppuhetkillä saattaa tulla joku suoraan syötöstä -laukaus, ja kun se syödään, se estää maalin tai vaarallisen tilanteen. Sellaiset hetket sytyttävät isosti vaihtopenkkiä, Ristolainen toteaa.
– Hän (Tanev) on maalivahdin paras kaveri, Toronto-maalivahti Joseph Woll linjasi aiemmin talvella.
Ristolainen nostaa blokkaajien eliitistä esiin juuri Tanevin, Määttä oman joukkuetoverinsa.
– Ian Cole. Pelasin hänen kanssaan jo Pittsburghissa. On uskomaton kaveri tässä hommassa ja blokkaa vedon kuin vedon. Se vaatii luonnetta tehdä, mitä tuo jätkä tekee. Siksi hän on myös niin arvostettu kaikissa pukuhuoneissa. Varmasti on kolhuja, mutta nyt olen taas huomannut, ettei mikään ole muuttunut.
Kaiken jälkeen on silti hämmentävää, mikä ajaa ihmisen parhaimmillaan lähes kahta sataa kohti tulevan kumilätkän tielle. Ristolainen sanoo, että kiekkojen eteen meneminen lähtee asenteesta, joka on asunut hänessä pihapeleistä alkaen.
– Onko se sitten sitä, että on valmis tekemään kaikkensa. Kun peli on käynnissä, ei siinä ehdi miettimään, että onko tämä nyt se laukaus, jonka haluan blokata. Se tulee automaationa. Se on tapa, mihin on tottunut. Sen myös huomaa joukkueista, jotka menestyvät, että ne todella arvostavat tällaisia tekoja, Määttä sanoo.
Kuuntele tuorein Ikan änäri tästä:
