Meillä oli ystäväni kanssa hokema, jota toistelimme läpi nuoruuden: Neljääkymppiä odotellessa. Olimme kuulleet, että naisen itsetunto on parhaimmillaan nelikymppisenä. Tämä kuulosti hienolta lupaukselta.
Joten aloin salaa odottaa keski-ikää.
Samaan aikaan kun ajatus vähenevästä itsetietoisuudesta kiehtoi, pelotti katoava nuoruus. Olin saanut käsityksen, että kaikki kiinnostava elämässä tapahtuu ennen 30 ikävuotta ja että erityisesti nainen lähinnä rumenee ja kyynistyy siitä eteenpäin.
Ajatus kohtalosta roikkotissisenä katkeroituneena keski-ikäisenä naisena goretex-kenkineen ja koti-iltoineen ei houkutellut.
Ne keski-ikäiset naiset, joita olin elokuvissa ja sarjoissa nähnyt, olivat lähinnä äitejä tai isoäitejä. Naisen elämästä tuntui neljänkympin jälkeen katoavan kaikki jännitys. Keski-ikä tarkoitti vähintään seksuaalisuutensa menettämistä.
Aikuisen naisen lisäksi en muista kuulleeni kappaleita, jotka olisivat kertoneet siitä millaista elämä on nuoruuden jälkeen.
Keski-iän kauheudet
Sitten se viimein tapahtui. Ylitin maagisen 40 ikävuoden rajan. Vähän aikaa hirvitti.
Samaan aikaan keski-ikä on tullut suorastaan muotiin.
Vaihdevuosista puhutaan enemmän. Keski-ikäisiä naisia käytetään mainoksissa. Hollywoodissa on kaivettu naftaliinista vanhat suosikit. Suomalaiset ja kansainväliset mediat julistavat, että keski-ikä on vihdoin seksikästä.
Siitäkin on kirjoitettu, että naiset voidaan nykyään esittää kompleksisimpina hahmoina kuin ennen. Siis ihmisinä, jotka ovat monipuolisia ja joilla on tunne-elämä, niin kuin miehillä tähän asti?
Kun muutama vuosi sitten ilmestyneessä sarjassa Mare of Easttown (2021) näyttelijä Kate Winslet syö roskaruokaa rönttävaatteissa, muistan tunteneeni onnen läikähdyksen sydämessä. Winsletin esittävä rikosetsivä Mare Sheehan on keski-ikäinen isoäiti ja yksinhuoltaja, jolla on irtosuhteita.
Hänen kehonsa esitetään sarjassa jossain määrin totuttua realistisemmin. Winslet tosin joutui itse taistelemaan, jotta seksikohtauksesta ei leikattaisi pois hänen ”pulleaa” vatsaansa ja siitä, että mainoskuvista ei silotettaisi hänen ryppyjään.
Jotain kertoo se, että koin näin merkitykselliseksi kohtauksen, jossa ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä.
Jonkinlainen muutos on kuitenkin tapahtunut.
Muutokselle on useita syitä
Jo neljä vuotta sitten kiinnitettiin huomiota siihen, että televisioalan Emmy-gaalassa isoimmat palkinnot menivät yli 45 -vuotiaille naisille. Meillä Suomessakin palkittiin viime viikon Venla-gaalassa parhaasta pääosasta Riitta Havukainen, 69, ja parhaasta sivuosasta Kati Outinen, 63.
Näyttelijä Halle Berry järjestää verkkokursseja vaihdevuosien voimasta. Gwyneth Paltrow puhuu avoimesti vaihdevuosista (ja myy toki samalla firmansa tuotteita). Kaiken huippuna alusvaatebrändi Victoria's Secret kutsui viime vuonna lavalle keski-ikäisiä malleja.
Mistä kohkattu muutos sitten johtuu?
Vanhenemisen kuvastoja tutkinut Hanna Varjakoski sanoo syitä olevan useita. Yksi on väestön ikääntyminen. Kun yleisö vanhenee, kaipaa se samaistumispintaa oman ikäisistä roolihahmoista. Tämä on myös taloudellisesti kannattavaa.
Keski-ikäisiä naisia on tietenkin ennenkin ollut, mutta kuten toimittaja-kirjailija Anu Silfverberg kirjoittaa kirjassaan Sinut on nähty (Teos, 2021), naiset ovat tottuneet samaistumaan kehen tahansa muuhun kuin itsensä ikäisiin ja näköisiin naisiin.
Tutkija Varjakoski sanoo, että yleisesti on herätty siihen miten suppeita ja yksipuolisia ikääntymisen kuvastot ovat olleet. Se, miten esimerkiksi yli neljäkymppisiä on esitetty, ei ole vastannut sitä, miten he itse näkevät ja kokevat elämänsä.
En ole itsekään aikaisemmin kyseenalaistanut sitä, etteikö esimerkiksi lasten saaminen tarkoittaisi oman identiteetin kadottamista.
Yhdeksi syyksi on epäilty myös suoratoistopalvelujen kilpailua. Ne ovat kirittäneet monipuolisten ja erilaisten hahmojen luomista. On herätty esimerkiksi siihen, että nainen voi olla äiti ilman, että se on häntä eniten määrittävä ominaisuus.
Lisäksi naisen seksuaalisuuden huipentuma ei ole enää raskaaksi tuleminen niin kuin se pitkään oli. Vaihdevuodet ylittänyt nainenkin voi olla haluttava.
Brittiläinen rikoskirjailija Casey Kelleher sanoo The Guardianin haastattelussa, että keski-ikäisten hahmojen kirjoittaminen on kiehtovaa, koska vanhemmalla ihmisellä on enemmän kokemuksia, pitkiä ihmisuhteita, rakkautta, menetyksiä ja tuskaa. Hahmoilla on enemmän hävittävää, jos asiat menevät pieleen.
Niinpä!
Tästä ammentaa myös tämän vuoden suomalaisen hitin Queen of Fucking Everythingin (2024) päähenkilö Lindan tarina. Hänellä on alussa kaikki: upea ura, miljoonakämppä Helsingin arvoalueella, avioliitto ja sosiaalinen piiri. Koko tarina lähtee siitä, kun pohja tälle alkaa murentua.
Lindan hahmossa ei ole kiinnostavinta hänen ikänsä, mutta se tekee hänestä vielä kiehtovamman.
Näyttelijä Laura Malmivaara on sanonut roolin olevan hänen tähänastisen uransa tärkein. Hän sanoo puhelimessa, että ikä on parantanut hänen näyttelijäntyötään. Se on vienyt pois itsetietoisuutta, joka olisi aikaisemmin estänyt tekemästä kehuttua roolisuoritusta. Tärkeintä oli irtipäästäminen. Se, että hän antoi kameran kuvata hänet juuri sellaisena kuin hän on.
Suomessa ikä saa myös näkyä
Suomalaisen ja yhdysvaltalaisen keski-ikäisyyden ja ikääntymisen kuvaukset eroavat hyvin paljon toisistaan. On oikeastaan turha edes verrata niitä keskenään. Suomessa näyttelijän kasvoilta saa näkyä ikä ja eletty elämä. Se on jopa toivottavaa.
Hollywoodin viiskymppisissä on se vika, etteivät ne näytä viiskymppisiltä. Kun Nicole Kidmanin esittämä Romy riisuu Babygirl -elokuvassa (2024) vaatteensa ja on epävarma ulkonäöstään, katsoja näkee pyykkilautavatsan ja täydellisen kiinteät rinnat. Se tuntuu jopa koomiselta.
Ne naiset, jotka saavat Hollywoodissa rooleja tässä keski-ikäisyyden uudessa tulemisessa ovat hyvin usein valkoisia, laihoja ja nuorten miesten himon kohteita. Pisteet kuitenkin siitä, että Babygirlissä on kohtaus, jossa näytetään Romyn ottavan botoxia ja käyvän kauneushoidoissa.
Hollywoodissa tämäkin on iso voitto. Tämä on ehkä suunta johonkin.
Monet amerikkalaiset näyttelijät ovat puhuneet aiemmin siitä, miten roolit loppuvat kuin seinään kun 40 vuotta tulee täyteen. Koomikko Amy Schumer teki aiheesta yhdeksän vuotta sitten viraaliksi nousseen sketsin. Siinä kolme näyttelijää juhlivat yhden heistä viimeistä pantavaa päivää (Last Fuckable Day), jonka jälkeen näyttelijä siirtyy seksikkäästä naisesta äidin rooleihin.
Nyt voi jo sanoa, ettei sketsi enää pidä täysin paikkaansa.
Ruuhkavuodet eivät elokuvissa näy
Populaarikulttuuri tarjoaa kuvaston, jossa keski-ikäinen nainen elää elämässään uutta nousua, on upea ja täynnä virtaa.
Puhuin keski-ikään liittyvistä odotuksista ystäväni kanssa. Samaan aikaan kun nautimme tarinoista vapautumisesta ja uuden onnen etsimisestä, jaoimme kokemuksen jonkinlaisista suorituspaineista.
Tässäkö vaiheessa pitäisi laittaa kaikki vielä uusiksi? Milloin saa tunnustaa olevansa vähän väsynyt?
Toisaalta vaikka en ehkä samaistuisikaan sarjojen ja leffojen naisiin, iloitsen niistä. Ehkä uupumuksesta ja kurahousuarjesta ei saa kiinnostavaa draamaa.
Oma kokemus nelikymppisyydestä on silti se, että vaikka elämäni näyttäisi arkiselta, tapahtuu siinä enemmän kuin koskaan ennen. On vapauttavaa huomata, että voi samaan aikaan olla äiti, työelämässä täysillä kiinni ja myös itseään eri tavoilla ilmaiseva nainen.
Lisäksi oman kuolevaisuutensa tajuaminen on virkistävää.
Vastapainoksi on käynyt niin, että haluan eniten juuri sitä mitä pelkäsin. Goretex-kenkiä ja koti-iltoja.
Juttua päivitetty 28.1.2025: Jutun pääkuva vaihdettu.
Tekstin editointi: Hannes Nissinen
