Kymenlaakson hyvinvointialueen johdossa oli vuonna 2023 kriisi, jota pyrittiin pitämään salassa julkisuudesta. Asiasta kertoo Kouvolan Sanomat.
Lehden mukaan viiden hyvinvointialueen johtoon kuuluvan korkean viranhaltijan mielestä hyvinvointialuejohtaja Harri Hagmanin johtaminen ja kyvykkyys eivät olleet riittävällä tasolla.
Viranhaltijat lähettivät keväällä 2023 hyvinvointialueen hallitukselle kirjeen asiasta, joka välitettiin myös aluevaltuuston puheenjohtajistolle.
Kouvolan Sanomien mukaan huolenilmauksesta ei tehty asiakirjaa eikä sitä viety hyvinvointialueen kirjaamoon virallisena dokumenttina.
Kouvolan Sanomien lähteen mukaan motiivina salailulle oli se, ettei hyvinvointialueelle aiheutuisi haittaa. Lehden lähteen mukaan asiakirja olisi pitänyt toimittaa kirjaamoon.
Luottamuksen puute
Kirjeessä ilmaistiin ”vakava huolestuminen vt. hyvinvointialuejohtaja Hagmanin kyvykkyydestä johtaa hyvinvointialuetta läpi edessä olevien kovien haasteiden”.
Kannanotossa lueteltiin Hagmanin ongelmiksi luottamuksen puuttuminen, johtamistapa, asioiden priorisoiminen ja muutosjohtamiskyky. Hagmania pidettiin kirjeessä etäisenä johtajana.
Tuottavuusohjelma kipukohtana
Suurin ongelmakysymys oli allekirjoittajien mukaan hyvinvointialueen tuottavuusohjelman johtaminen.
Tuottavuusohjelman tehvänä oli taata toiminnan jatkuvuus Kymenlaakson hyvinvointialueella ja kattaa kertynyt alijäämä vuosien 2023–2025 aikana.
Aluehallituksen puheenjohtaja Nina Brask (sd.) sanoo Kouvolan Sanomille, että keväällä 2023 tutkittiin, oliko asia syytä tuoda päätöksentekoon vai voitiinko asia käsitellä epävirallisesti.
Braskin mukaan huolenilmaisun allekirjoittaneet eivät halunneet asian julkista käsittelyä.
Epäluottamuslause ei vaikuttanut
Kouvolalainen aluevaltuutettu Miia Witting (kok.) jätti Hagmanin toiminnasta epäluottamuslauseen tammikuun alkupuolella.
Aluehallitus päätti kuitenkin eilen maanantaina ettei epäluottamuslause aiheuta toimenpiteitä.
Nina Braskin mukaan luottamuksen selvittäminen vaatisi sitä, että epäluottamusta esittäisi joko aluehallitus tai neljäsosa valtuutetuista.