TYKS Akuutin traumayksikössä oli tiistaina erittäin kiireinen päivä ja jonojen purku jatkuu edelleen. Päivystyksen ylilääkärin Juha Peltosen mukaan kaatumisen seurauksena päivystykseen joutuneita potilaita oli kaikkien aikojen ennätysmäärä.
– Pahimmillaan yhdeksällä potilaspaikalla oli 24 traumapotilasta, mikä kertoo kelin liukkaudesta ja kaatumisista.
Peltosen mukaan jonoja on saatu purettua ja töitä tehdään edelleen hartiavoimin.
– Eilen meille tuli paljon leikattavia murtumia, eikä kaikkia ole yön aikana saatu leikattua. Traumatologit ja ortopedit leikkaavat potilaita edelleen kovaan tahtiin, Peltonen sanoo.
Hän kuitenkin vakuuttaa että ruuhkasta huolimatta kaikki apua tarvitsevat saavat päivystyksessä hoitoa.
Tiistaina nopeasti heikentynyt keli näkyi myös tieliikenteessä.