Brittitablodeilta harvinainen anteeksipyyntö prinssi Harrylle ja edesmenneelle prinsessa Dianalle

Prinssi Harry ja Rupert Murdochin lehti-imperiumi pääsivät sopuratkaisuun yksityisyyden loukkaamista koskevassa kiistassa ennen oikeuskäsittelyä.

Prinssi Harry katsoo kameran ohi miettiväisenä.
Prinssi Harry pääsi sopuratkaisuun kiistassaan brittitablodien kanssa. Kuva on viime vuodelta Kanadasta. Kuva: AOP
  • Olli-Pekka Sulasma

Britannian prinssi Harry on päässyt sopuratkaisuun oikeussalin ulkopuolelle oikeusjutussa Rupert Murdochin omistamaa New Group Newspapers -yhtiötä vastaan, prinssin asianajaja sanoo.

Sovintoratkaisusta kerrottiin keskiviikkona sen jälkeen, kun kauan odotetun oikeudenkäynnin alkua lykättiin yllättäen.

Tabloidien julkaisija on esittänyt osana sovintoa täyden anteeksipyynnön toiminnastaan ja maksaa siitä tuntuvat korvaukset, jonka summaa ei kerrota julkisuuteen. Uutistoimisto Reutersin lähteen mukaan kyse on kahdeksannumeroisesta summasta eli yli 10 miljoonasta punnasta.

Julkaisija on pyytänyt anteeksi myös edesmenneen prinsessa Dianan yksityisyyden loukkaamista.

Prinssi Harry oli haastanut The Sunin ja nyt jo lakkautetun News of the Worldin kustantajan Lontoossa oikeuteen väitetystä lainvastaisesta tiedonhankinnasta vuosina 1996–2011.

Alun perin haasteessa oli mukana yli 1 300 ihmistä, mutta oikeudenkäynnin kynnyksellä Harryn lisäksi vain entinen kansanedustaja Tom Watson oli enää kanteessa jäljellä. Muut olivat sopineet kanteet New Group Newspaperin kanssa.

Myös Watson saa Murdochin yhtiöltä anteeksipyynnön ja korvauksia.

Tabloidien julkaisijaa syytettiiin kuninkaallisten, poliitikkojen ja julkkisten puhelinten hakkeroinnista ja lehtien palkkaamien yksityisetsivien laittomasta nuuskimisesta yksityisyyden piiriin kuulivissa asioissa.

AP, Reuters